Critical Tide -näyttely yhdistää erilaisia tapoja osallistua, oppia ja tavata näyttelyn takaa löytyviä muotoilijoita. Näyttely levittäytyy Designmuseon Galleriasta myös Helsingin rannoille.
Ocean Confessional -meriseremonia
Lauantaina 26. päivä lokakuuta kello 15
Lähtö Designmuseon aulasta, Korkeavuorenkatu 23
Kulku seremoniapaikkalle meren rantaan (lähin katuosoite: Ehrenströmintie 12)
Seremoniaan osallistuminen ei vaadi museon pääsylippua. Tilaisuuden kesto kävelyineen alle tunnin.
Osana Ocean Confessional -projektia näyttelyvierailta on kerätty satoja merta kohtaan tehtyjä syntejä. Yleisö on tunnustanut syntejään paperilapuille, jotka ovat olleet esillä osana Critical Tide -näyttelyä. Näyttelyn päätösviikonloppuna järjestettävässä julkisessa meriseremoniassa, nämä laput lasketaan mereen. Laput on tehty hajoavasta paperista, joka vapauttaa hajotessaan kalsiumkarbonaattia. Kalkkikivistä vapautuvaa kalsiumkarbonaattia on käytetty järvissä vähentämään happamoitumista. Näin syntien lisäksi voimme yhdessä tehdä merelle pienen hyvän teon.
Näyttelyn kuratoinut muotoilija Julia Lohmann johdattaa juhlakukueen Designmuseolta merenrantaan. Rannalla synnit tunnustetaan ja ne lasketaan mereen.
Tervetuloa mukaan vapauttamaan synnit ja kohtaamaan yhteinen meremme!
Menneitä tapahtumia:
Lounastauko
6.9. kello 13
Designmuseon Lounastauolla vieraat pääsevät tapaamaan näyttelyn koonnutta tiimiä ja keskustelemaan näyttelyn teemoista. Kansainväliset kuraattorit ovat eri alojen luovia ammattilaisia ja tutkijoita, jotka ovat työskennelleet kriittisen muotoilun ja ympäristöteemojen parissa. Tässä tapahtumassa vieraat kuulevat taustoja ja tarinoita mukana olevien projektien takaa. Lounastauko keskustelutilaisuus ja näyttelykierros järjestetään Designmuseon Galleriassa 6. päivä syyskuuta kello 13.
Ocean Confessional -performanssi
Perjantaina 6. päivä syyskuuta kello 14.30–17 sekä lauantaina ja sunnuntaina 7.–8.9. kello 13–16
Ocean Confessional -projektiin liittyvässä performanssissa muotoilijat Pete Fung ja Samein Shamsher keräävät Helsingin rannoilla liikkuvilta ohikulkijoilta merta kohtaan tehtyjä syntejä. Helsingin rannikolla kerätään tunnustuksia, jotka osallistujat kirjoittavat lapulle ja laskevat mereen. Laput on tehty hajoavasta paperista, joka vapauttaa hajotessaan kalsiumkarbonaattia. Kalkkikivistä vapautuvaa kalsiumkarbonaattia on käytetty järvissä vähentämään happamoitumista. Tunnustuksia kerätään perjantaina 6. päivä syyskuuta kello 14.30–17 sekä lauantaina ja sunnuntaina 7.–8.9. kello 13–16. Performanssista tehty video on esillä näyttelyssä. Performanssi liittyy Designmuseon Critical Tide -näyttelyyn, jossa merisyntejään voi tunnustaa sitä varten suunnitellussa kopissa.
Avoin studio Department of Seaweed -merilevälaboratoriossa
Keskiviikkoisin 11.9., 18.9., 25.9., 2.10., 16.10. ja 23.10 kello 13-16
Avoimessa laboratoriossa on esillä näyttelytyöryhmässä mukana olevan muotoilijan ja Aalto-yliopiston professorin Julia Lohmannin työstämää merilevästä valmistettua materiaalia. Merilevälaboratoriossa voi tutustua materiaaleihin ja tavata Lohmannia ja hänen tiimiläisiään, jotka työskentelevät näyttelytilassa aina keskiviikkoiltapäivisin.
Critical Tide -näyttelyn pääyhteistyökumppani on Lääketietokeskus
Näyttelyn projekteja ovat olleet tukemassa myös