Striimattu perjantaina 8.4. Zoomissa ja Facebookissa
Designmuseon Lounastauko-keskusteluissa avataan tuoreiden näyttelyidemme keskeisiä teemoja heti avajaispäivänä! Keskustelussa näyttelyn toinen kuraattori Kaisu Savola kertoo Kaiken kansan muotoilua -näyttelyn taustoista, teemoista ja kuratointiprosessista. Haastattelijana toimii Nimco Hussein.
Designmuseon kevät- ja kesäkauden päänäyttely Kaiken kansan muotoilua nostaa esiin muotoilun ja yhdenvertaisuuden välisiä yhteyksiä viimeisen sadan vuoden ajalta. Se tarkastelee tasa-arvon ihannetta paitsi suomalaisen muotoilun tutuimmissa ikoneissa, myös tuntemattomammiksi jääneissä projekteissa. Näyttelyssä muotoilun menneisyys ja nykyisyys kohtaavat samojen kysymysten äärellä: kuka saa suunnitella ja kenen ehdoilla? Kenelle suunnitellaan? Kenen työ on näkyvää, kenen ääni pääsee kuuluviin?
Kaisu Savola on muotoiluhistorioitsija, kuraattori ja tohtorikoulutettava Aalto-yliopiston muotoilun laitoksella. Savola on valmistunut maisteriksi Lontoon Royal College of Artin ja Victoria & Albert -museon muotoilun historia -kurssilta, ja hänen tuleva väitöskirjansa käsittelee suomalaisen muotoilun yhteiskunnallisuutta ja politisoitumista 1960- ja 1970-luvuilla. Vuonna 2019 Savola kuratoi ja tuotti Suomen paviljongin ’Everyday Experiments’ Milanon triennaalissa.
Nimco Kulmiye Hussein on kuraattori ja kirjoittaja, joka työskentelee tutkimuksen, kulttuurin ja taiteen leikkauspisteissä. Hän työsti Kaiken kansan muotoilua -näyttelyn kommenttiraitaa yhdessä Kiia Beilinsonin kanssa.