Designmuseon kokoelmien kartuttaminen aloitettiin 150 vuotta sitten, vuonna 1873. Laaja ja monipuolinen kokoelma valaisee suomalaisen taideteollisuuden historiaa ja kehitystä.
Kokoelmassa on yli 75 000 esinettä, 45 000 piirrosta, 125 000 kuvaa sekä 1 000 muotoilijan tiedot käsittävä muotoilijarekisteri. Designmuseon kokoelmaan sisältyvät muun muassa Arabian museon, Iittalan lasimuseon, Nuutajärven lasimuseon sekä Hackman-Sorsakosken kokoelmat.
Ennen päätymistä nykyisiin tiloihinsa museo on sijainnut lukuisissa osoitteissa ympäri Helsinkiä, muun muassa Hakasalmen huvilassa ja Stockmannin tavaratalon 4. kerroksessa. Kokoelmat historiansa aikana olleet paitsi esillä näyttelyissä, myös sodan ajan evakossa ja pitkään varastoituna.
Designmuseon historia pähkinänkuoressa
1871 Suomeen perustettiin Veistokoulu (nykyinen Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu). Ensimmäisen hankinnat museokokoelmaan tehtiin 150 vuotta sitten, vuonna 1873, jolloin Wienin maailmannäyttelystä hankittiin yli 700 esinettä. Kokoelman tarkoitus oli ajan hengen mukaisesti toimia opetuksen tukena.
1875 Suomen taideteollisuusyhdistys perustettiin. Yhdistys otti Veistokoulun ja sen kokoelmat hallintaansa.
1912 Taideteollisuusmuseo muutti Hakasalmen huvilaan Ateneumin käytyä ahtaaksi
1939 Sodan uhatessa osa museoesineistä pakattiin turvaan muun muassa Helsingin Osakepankin holviin sekä kuljetettiin kaupungin ulkopuolelle Heinolaan ja Hämeenlinnaan.
1947–1952 Sodan jälkeen museo avattiin yleisölle Pohjoisranta 4:ssa. Vuonna 1952 alkoi pitkä varastointijakso.
1979 Designmuseon nykyinen rakennus on entinen kansakoulu Brobergska samskolan (1895, arkkitehti Gustav Nyström). Museo avattiin tässä osoitteessa Helsinki-päivänä 12.6. 1979.
1989 Museota ylläpitäväksi organisaatioksi perustettiin Taideteollisuusmuseon säätiö. Kokoelmassa oli tuolloin yli 20 000 esinettä.
1989 Taideteollisuusmuseon ystävät -yhditys perustettiin. Nykyisin toiminta jatkuu Design- ja Arkkitehtuurimuseon ystävät -nimellä (DAMY ry).
2002 Taideteollisuusmuseosta tulee Designmuseo
2023 Designmuseo juhlii kokoelmiensa 150-vuotista taivalta!
Kuva: Paavo Lehtonen