Johdantoteksti
FIX: Huolla ja korjaa
26.4.2024–5.1.2025
Esineet ja rakennukset käyvät läpi jatkuvaa muutosta. Ne ikääntyvät, likaantuvat ja rikkoutuvat. Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon näyttely FIX: Huolla ja korjaa tarkastelee ajan kulumisen vaikutuksia arkkitehtuuriin ja muotoiluun.
Ylläpitoon liittyvä työ tapahtuu usein katseiden ulottumattomissa. Rakennuksen julkisivua paikataan pressujen takana. Autoja ja polkupyöriä korjataan pajoissa, sukkia parsitaan kotona. Siivous valmistuu ennen kuin muut saapuvat töihin.
Rikkinäiset esineet ja nuhjuiset rakennukset nostavat pintaan myös erilaisia tunteita. Onko korjattu vaate tai kahvikuppi kaunis? Kuinka hyvin siedämme patinaa? Ovatko siivoamisesta aiheutuvat äänet häiritseviä? Entä millainen on museoiden suhde vaurioituneisiin kokoelmaesineisiin?
Näyttelyyn on koottu poimintoja arkkitehtuurin ja muotoilun aloilta sekä tilattu neljä uutta nykytaideteosta, jotka pohtivat suhdettamme likaan, valtaan ja arkipäiväisiin valintoihin sekä esineiden ja kehojen väliseen vuorovaikutukseen. Näyttelyssä pääsee tekemään ja tutkimaan sekä osallistumaan korjaamiseen, siivoamiseen ja ylläpitoon liittyviin tapahtumiin.
FIX: Huolla ja korjaa -näyttely jakautuu kahteen rakennukseen: Arkkitehtuurimuseoon ja Designmuseoon. Kokeaksesi koko näyttelyn, vieraile molemmissa museoissa.
Teematekstit
Siivoaminen –teemateksti (Arkkitehtuurimuseo)
Siivoa, pese ja puhdista
Näissä näyttelysaleissa käsitellään siivoamista ja sen suhdetta muotoiluun ja arkkitehtuuriin. Siivoaminen on keskeinen osa muotoilun ja arkkitehtuurin maailmaa ja kiinteässä yhteydessä käytettävyyteen, kestävyyteen ja kauneuskäsityksiin. Siivoamalla pidetään huolta rakennuksista ja esineistä. Toisaalta siivoamiseen käytetyt välineet ovat muotoiltuja, ja tiloja suunnitellessa on huomioitava niiden puhdistettavuus.
Siivoaminen on työtä, jota jokainen meistä tekee omassa ympäristössään, mutta siivoamiseen on erikoistunut myös oma ammattikuntansa ja omat asiantuntijansa. Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattilaisen kuuluu tuntea siivottavan tilan erityiset tarpeet ja materiaalit ja osata sovittaa puhdistus niiden mukaiseksi. Tämä työ on jokaisen hyvinvoinnin kannalta arvokasta, ja alaa tulisi arvostaa enemmän.
Siivoamisen, pesemisen ja puhdistamisen tavoite on palauttaa esineelle tai tilalle sen alkuperäinen loisto. Hyvin hoidetut esineet ja tilat ovat myös helpommin korjattavissa ja säilyvät käytössä pidempään. Siivoaminen ei ole vain käytännön välttämättömyys, vaan sillä on myös syvempi merkitys. Siivoaminen on huolenpitoa ja kunnioitusta ympäristöämme ja omistamiamme esineitä kohtaan.
Käsitys puhtaudesta ei ole kaikkialla samanlainen, vaan se vaihtelee kulttuurin, ajan ja paikan mukaan. Designmuseon puolella aiheeseen syvennytään patinaa, ikääntymistä, kulumista ja likaa käsittelevässä osassa näyttelyä.
Patina -teemateksti (Designmuseo)
Patina, kuluminen ja lika
Tässä huoneessa kohdataan esineitä, jotka ovat käytössä keränneet itseensä patinaa ja kulumia. Ne ovat esimerkkejä siitä, miten aika on muuttunut materiaksi esineen tai tilan pinnalle. Patina ja kuluminen ovat osa materiaalien ikääntymistä ja liittyvät niiden luonnollisiin taipumuksiin. Esimerkiksi kupari vanhenee eri tavoin kuin puu.
Patina on ajan arvokasta kirjautumista materiaan. Se on yhtäältä materiaalin pintaan muodostuva ohut suojaava kerros, kuten kuparin pintaan muodostuva vihreä ”kuparihome”. Toisaalta taas ajan patina viittaa arvokkaaseen vanhentumiseen, jolloin puhutaan esimerkiksi ”jalopatinasta” (latinaksi aerugo nobilis). Lika puolestaan on ylimääräistä eikä materian luontaisista ominaisuuksista kumpuavaa. Eri kulttuureista tulevien ihmisten käsityksiä puhtaudesta tutkineen brittiläisen antropologi Mary Douglasin mukaan “lika on ainetta väärässä paikassa”.
Myös kuluminen on osa materiaalien elinkaarta ja käytön näkymistä. Toisin kuin patina, kuluminen perustuu mekaaniseen rasitukseen. Liiallinen kuluneisuus koetaan arvoa heikentäväksi, mutta maltillisena se voi olla patinan tavoin arvoa kohottava ominaisuus. Näiden välinen raja on kuitenkin liukuva, aikaan ja paikkaan sidottu.
Ihmisten sietokyky eri materiaalien patinalle, ikääntymiselle, kulumiselle ja lialle vaihtelee. Yksiselitteistä totuutta ei ole, vaan kysymys on aina tavastamme katsoa ja arvioida näkemäämme. Katse on kulttuuriin ja aikaan sidottu, ja sitä voi aina kyseenalaistaa ja pyrkiä muuttamaan. Miten maailma muuttuisi, jos kohtaisimme ikääntymisen ja käytön jäljet esineissä sallivammin, tervetulleina asioina?
Korjaaminen -teemateksti (Designmuseo)
Korjaaminen vaatii tietoa ja taitoa
Kuppi voi mennä rikki. Kengän pohja voi kulua puhki. Rakennuksessa voi ilmetä vuotokohtia katossa tai halkeamia seinissä. Niin kauan kuin esineet ja rakennukset ovat vanhentuneet ja hajonneet, niitä on myös kunnostettu. Toisaalta esineen tai rakennuksen voi myös korjata pilalle.
Tämä näyttelysali on omistettu korjaamiselle, kunnostamiselle ja rikkoutumiseen liittyville kysymyksille. Korjaaminen on työtä, joka haastaa uutuuden ihannoimisen. Tapa, jolla suhtaudumme rikkoutuneisiin esineisiin, paljastaa jotain meistä ja yhteiskunnastamme. Arvostammeko korjaamista työnä? Pidämmekö korjattua esinettä kauniina? Korjaammeko mieluummin vai heitämmekö roskiin ja hankimme uutta?
Korjaamista tehdään kotona, kouluissa, tehtaissa ja työmailla. Polkupyörän kumin voi paikata lähes kuka tahansa, mutta keraamisista laatoista rakennetun julkisivun korjaaminen vaatii vuosikymmeniä kertynyttä ammattitaitoa sekä tietoa kadonneista rakennustekniikoista ja -teknologioista.
Tutkija Shannon Mattern on kirjoittanut, miten korjaajilla on oma tapansa nähdä maailma. Korjaamiseen liittyvä osaaminen siirtyy paitsi ammattilaiselta myös sukupolvelta toiselle. Erilaisissa yhteisöissä ja harrastusryhmissä jaetaan korjaamiseen liittyviä tietoja ja taitoja. Kunnossapitäminen ei ole vain esineiden käyttöiän pidentämistä vaan myös aktiivista osallistumista yhteisen maailman jatkuvaan ylläpitoon.
Teostekstit
1.1. Iiu Susiraja, 4 valokuvaa, teosteksti
Valokuvataiteilija Iiu Susirajan mukaan hänen kuvansa lähtevät liikkeelle esineiden muodon tutkimisesta. Susirajasta on tärkeää, että esineet ovat muodoiltaan selkeitä ja klassisia, sillä se tekee niistä helposti tunnistettavia. Näissä kuvissa hän on ottanut käsittelyynsä siivoamiseen ja vaatteiden pesemiseen liittyviä esineitä. Hän yhdistää niihin muita, siivoukselle vieraita tavaroita: pakastepitsoja, hirttosilmukan ja keltaisia ilmapalloja. Susiraja kohdistaa tavaroihin kummallisia toimenpiteitä, paistaa pitsoja silitysraudalla omaa rintaansa vasten ja poseeraa moppi vatsansa alla, sangot käsissään ja jaloissaan. Kuvien tunnelma on epätodellinen mutta humoristinen, vaikka Susirajan ilme niissä on vakava.
1.2. Hanna Nordenswan, ohjaaja, Siivoojat -dokumenttielokuvan 4 jaksoa, teosteksti
Siivoaminen on työtä, jota tehdään useimmiten yleisöltä piilossa, tilojen aukioloaikojen ulkopuolella. Siivooja kulkee yksin tyhjien tilojen läpi, puhdistaa pintoja ja samalla näkee sekä kokee rakennukset eri tavalla kuin muut tilojen käyttäjät. Siivoojat-dokumenttisarjan jaksoissa tutustutaan neljän puhtausalan ammattilaisen kanssa heidän työpaikkoihinsa. Daniel Nsiamundele siivoaa Amos Rexin taidemuseota, Hansa Naksin Helsingin kaupungintaloa, Stoyan Lukov Keskustakirjasto Oodia ja Sellan Kandaiya Kesaventhiran busseja varikolla. He jakavat ajatuksiaan sekä näistä tiloista, niiden siivoamisesta että omista unelmistaan. He pohtivat myös alan arvostusta ja sitä, miten tiloja käyttävien ihmisten toivoisi ottavan siivoojat tilan huolenpitäjinä huomioon.
1.3. Rekola, Siivousvaunu Rekola ISS Basic, teosteksti
Siivousvaunu on parkkeerattuna tutulle paikalleen. Siivoojaa ei näy, mutta vaunun läsnäolo kertoo hänen tekevän töitään jossain lähellä. Siivousvaunu on ammattisiivoojan tärkeä työväline, jossa mukana kulkevat kaikki työssä käytettävät välineet. Kun harjat, puhdistusaineet, säämiskät ja roska-astia liikkuvat vaunuissa mukana kaikkialle, siivoojan ei tarvitse kesken kierroksensa palata siivousvälinetiloihin. Vaunun voi varustaa sen mukaisesti, millainen siivottava paikka on. Siivousvaunujen materiaaleissa ja muotoilussa painotetaan keveyttä, liikuteltavuutta ja helppoa puhdistettavuutta. Tämä vaunu on malliltaan ja varustelultaan samanlainen kuin Arkkitehtuurimuseon siivouksessa käytetty vaunu.
1.4. Eri kuvaajia, Historiallisia kuvia siivoojista, led-valokaappeihin 6 kaappia 12 kuvaa, teosteksti
Siivoaminen ja kiinteistöhuolto vaativat monipuolista osaamista erilaista ympäristöistä ja niiden erityispiirteistä. Siivoustyötä tehdään kaikenlaisissa ympäristöissä. Sisätilojen ja ulkotilojen siivoaminen edellyttää erilaisia lähestymistapoja ja taitoja. Työympäristö määrittää työn sisällön ja välineistön. Ne riippuvat siitä, onko siivottava kohde toimisto, julkinen tila, tehdas, puisto, katu vai piha. Siivoaminen on lisäksi yhteispeliä. Siistit ulkotilat, lakaistut kadut ja auratut pihat helpottavat sisätiloissa tapahtuvaa siivoamista. Miten kuvissa näkyvien ihmisten työ vaikuttaa näitä tiloja käyttäviin ihmisiin?
1.5. Eri tekijöitä, Siivousjulisteita 12 julistetta, teosteksti
Hygieniavaatimukset kasvoivat Suomessa 1900-luvun aikana. Silloin tuli sosiaalisesti yhä tärkeämmäksi pitää koti siistinä sekä omaa perhettä että kyläilijöitä varten. Nämä 1930–1950-luvuilta peräisin olevat julisteet kutsuvat kodin ylläpitoon. Julisteita on käytetty kaupoissa mainostamiseen, ja niillä on pyritty saamaan ihmiset ostamaan siivousvälineitä ja -tuotteita.
Julisteiden siivoojissa on paljon samaa näköä: heillä on yllään siivousessut ja päässään huivit, minkä lisäksi kaikki hahmot näyttävät esittävän naisia. Tämä kertoo myös siitä, miten siivoaminen kotityönä on nähty sukupuolittuneesti naisten työksi. Mainosjulisteet peilaavat oman aikansa maailmaa. Onko siivoojakuvasto tänä päivänä erilainen?
1.6. Eri tekijöitä, Siivousvälineiden evoluutio -sarja: kaksi harjaa, kaksi vanhaa imuria, kaksi nykyimuria, teosteksti
Suurin osa liasta kulkeutuu rakennuksiin ihmisten jalkojen mukana. Lattioiden puhdistamisen helpottamiseksi onkin keksitty monia siivousvälineitä ja -koneita. Harjat ja rikkalapiot toimivat lattianpuhdistuksessa pääasiallisina siivousvälineinä vuosituhansien ajan ennen ensimmäisten motorisoitujen imureiden keksimistä 1900-luvun alussa. Sähköistymisen ja elintason nousun myötä imurit ja muut kodinkoneet yleistyivät Suomessa 1950-luvulla. Uusimmat harppaukset kehityksessä ovat älykkäät, likaa analysoivat imurit ja lattianpuhdistuksen automatisoituminen robotti-imurien myötä. Imuri työskentelee omatoimisesti, ja lika katoaa lattioilta kuin itsestään. Tarvitseeko ihmisten pian enää ollenkaan miettiä likaa?
1.7. Rakennustietosäätiö, RT-kortit, teosteksti
Rakennustietokortit ovat Rakennustietosäätiön kokoama tietoaineisto arkkitehdeille, muille suunnittelijoille ja rakennusalan ammattilaisille. Kortit sisältävät ohjeita ja alan standardeja. Niissä kuvataan minimivaatimuksia suunniteltaville rakennuksille.
Siivoamisesta on kortistossa ollut ohjeita 1970-luvulta alkaen. Tämä Puhtauden hallinnan huomioonottaminen rakennussuunnittelussa -ohjeistus on vuodelta 2009. Siinä ohjeistetaan, mitä arkkitehtien kannattaa pitää mielessään puhdistettavuuden näkökulmasta, kun he suunnittelevat rakennuksia. Ohjeissa kerrotaan esimerkiksi sisääntulotilojen tärkeästä roolista siisteyden ylläpidossa: ulkoa sisätiloihin kulkeutuva lika pyritään hyvillä suunnitteluvalinnoilla pysäyttämään jo kynnyksellä.
1.8. Eri tekijöitä, Katusiivous, Roskasakki ja plogging, teosteksti
Julkisten tilojen puhtaanapidon järjestäminen on kiinteistön omistajan vastuulla. Joskus roskia silti jää lojumaan maahan. Siivottomiin ympäristöihin kyllästyneet kansalaisaktiivit ovat alkaneet vapaaehtoisesti kerätä roskia vapaa-ajallaan. Roskasakiksi itseään kutsuvat Kaija ja Ilkka Erkkilä ovat siivonneet suomalaisista kaupungeista jo yli 2 miljoonaa tupakantumppia ja 5000 muovikassillista roskaa. ”Sloganimme on, että jos itse kukin ei tartu roskaan, ei ongelma poistu koskaan”, Ilkka lausuu.
Myös plogging eli roskajuoksu on viime vuosina kasvattanut suosiotaan. Se yhdistää lenkkeilyä ja lähiympäristön puhtaanapitoa. Mukaan keruulle kannattaa roskapussin ja lenkkitossujen lisäksi napata huomioliivit, pistosuojatut hansikkaat ja roskapihdit.
1.9. K-ryhmä / Pirkka, Pirkka Hacks, Tiktok-videoita 7 kpl näytöllä, teosteksti
K-ryhmä on kerännyt ja julkaissut Pirkka-nikseinä tunnettuja erilaisia arjen vinkkejä ja ohjeita jo vuodesta 1974. Siivoamisvinkit ovat niiden joukossa yleisiä. Usein niissä pyritään maksimaaliseen siivoustehoon minimaalisella panostuksella tai vinkkaamaan ihmisille yllättäviä siivousvälineitä. Klassikkovinkissä sukkahousut korjaavat tilanteen kuin tilanteen.
Niksien maailmassa kukkiikin oma huumorinsa, ja nikseissä on aina ollut mukana neuvoja, jotka ovat vinkkien ja vitsien rajamailla. Uusin julkaisualusta nikseille on Pirkka Hacks -tili sosiaalisen median palvelu TikTokissa. Englanninkielisenä se tavoittaa uusia yleisöjä ja tuo niksien maailmaan aimo annoksen nuoriso- ja internet-huumoria.
1.10.1. Villa Ervin Keittiön siivouskomeron kalustepiirustus mittakaavassa, teosteksti
Siivouskomero on siivousvälineille erikseen varattu tila, josta välineet ovat kätevästi löydettävissä. Vasta 1950-luvulta alkaen suunnittelu alkoi kattaa siivouskomeroiden kaltaisia vähäisempiä tiloja. Nykyään siivouskomeron järjestämiseen on olemassa monenlaisia ohjeita.
Arkkitehti Aarne Ervi suunnitteli perheelleen talon Helsingin Kuusisaareen. Vuonna 1951 valmistuneen Villa Ervin arkkitehtuuri on yksityiskohtineen erittäin viimeisteltyä. Siitä kertoo myös tämä piirustus, jossa Ervin toimistossa työskennellyt sisustusarkkitehti Lasse Ollinkari on hahmotellut keittiöön tulevaa siivouskomeroa. Suunnitteluajankohtana ei vielä ollut standardisoituja hyllyköitä, ja kaapistot tehtiin käsityönä. Se vaati arkkitehdilta varsin tarkan tarvikekohtaisen tilasuunnittelun.
Mistä siivousvälineet arjessasi löytyvät?
1.10.2. Sinituote Oy, Sinituote Oy:lta esineitä Siivouskomero-tilaa varten, teosteksti
Teollisuudessa valmistettavien siivousvälineiden ja muiden tuotteiden suunnittelua kutsutaan teolliseksi muotoiluksi. Arkisiksi miellettyjen esineiden suunnittelussa kohtaavat kauneus ja käytäntö. Esineen laadukkaasta muotoilusta kertovat sen kestävyys ja käytettävyys. Erityisesti siivousvälineiden kohdalla työn ergonomian ja helpottumisen näkökulmat korostuvat. Huono väline jää pölyttymään siivouskomeron perälle.
Tässä tilassa on tutkittavana suomalaisen Sinituote Oy:n siivousvälineitä, joista osa on saavuttanut jopa klassikon aseman. Jokaisen välineen on suunnitellut suunnittelija siivouksen eri toimenpiteitä varten. Myös välineiden nimet kertovat niiden käyttötarkoituksesta.
Minkälaiset siivousvälineet saavat sinut tarttumaan toimeen?
2.1. Alexander Calder, Kaulakoru, teosteksti
Yhdysvaltalainen kuvanveistäjä Alexander Calder tunnetaan etenkin liikkuvista veistoksistaan, mobileista. Hän oli myös korutaiteen suvereeni uranuurtaja. Calderille koru oli iholle asettuva veistos.
Calder suunnitteli yli 1800 ainutlaatuista koruteosta, joista monet päätyivät taide- ja kulttuurielämän valtiattarille. Yksi heistä oli Maire Gullichsen, joka hankki tämän kainostelemattoman suurieleisen kaulakorun vuonna 1938 Artekiin järjestämästään Calderin korutaidetta esittelevästä näyttelystä.
Messinki on uutena kiiltävää ja eleganttia, mutta se patinoituu herkästi ja siten myös ikääntyy arvokkaasti. Calderin kaulakorun spiraalimuodot patina on kirjaillut erityisen vivahteikkaasti. Korua kuuluu puhdistaa hellävaraisesti poistamalla pelkästään irtonainen lika.
2.2. Alvar Aalto, Tuoli 65, 3 kpl – Uusi- Designmuseon kokoelma- Artek 2nd cycle, teosteksti
Alvar Aalto suunnitteli 1935 tuolin, joka tunnetaan tuotenimellä Tuoli 65. Aalto käytti sitä piirtämissään rakennuksissa, esimerkiksi samana vuonna valmistuneessa Viipurin kirjastossa. Sittemmin siitä on muiden Aallon huonekalujen tavoin tullut designklassikko.
Näiden kolmen tuolin äärellä voi pohtia, mikä on käyttöesineen kuluneisuuden kipupiste. Ne ovat sama tuoli, mutta ne myös poikkeavat toisistaan merkittävästikin. Onko käytössä kuluneen tuolin kosketustuntuma erilainen kuin uudenkarhean tuolin? Onko sarjavalmistetun tuolin entisöinnin tavoite sen palauttaminen entiselleen, vai onko mielikuvitus sallittu? Pilaavatko kesken jäänyt entisöinti ja hiomatta jääneet maalinrippeet designklassikon, vai tekeekö ”sattumataide” tuolista uniikin?
2.3. Veerkracht Dialogue: Josien Verwoerd & Luna Van Kessel, Rust Treatment-takki, teosteksti
Veerkracht Dialogue -kollektiivin työssä ekologinen huoli yhdistyy makukäsityksiä kyseenalaistavaan suunnitteluun. Materiaaleja rappeuttava ja siten negatiivisia mielikuvia herättävä ruoste on otettu muotisuunnittelun tehokeinoksi. Ruostekäsitelty farkkutakki on esimerkki kollektiivin lähestymistavasta, joka horjuttaa perinteitä.
Veerkracht Dialogue on kansainvälinen työryhmä, joka kehittää ympäristötietoista ja luontopositiivista nykymuotia. Yhteistyössä vaateteollisuuden kanssa se on kehittänyt ympäristöä kuormittavasta farkkukankaasta ekologisen version. Vaatesuunnittelussa se toteuttaa ennakkoluulottomia ja radikaaleja kokeiluja esimerkiksi mikrobiologien kanssa. Tavoite on löytää uusia estetiikkoja ja merkityksiä farkkusuunnitteluun.
2.4. Paavo Tynell, Domus-lattiavalaisin, 2 kpl, teosteksti
Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön kokoelmassa on kaksi Domus-lattiavalaisinta. Toinen on patinoitunut luonnollisesti, ja toisen valaisinkuvussa on raitamaisia pyyhintäjälkiä. Ilmeisesti vääränlainen puhdistusaine on vahingoittanut messingin lakkausta.
Onko valaisin auttamatta pilalla? Vai korostaako sopimaton pintakäsittely esineen muotoa, joka on ohjannut hoivaavan käden liikettä?
Annikki ja Ilmari Tapiovaara vastasivat sisustus- ja huonekalusuunnittelusta Helsingin yliopiston opiskelija-asuntola Domus Academicassa, jonka on suunnitellut arkkitehti Pauli Salomaa 1940-luvulla. Tapettimallien ja kankaiden ohella syntyi muun muassa maailmankuulu Domus-tuoli. Lattiavalaisimet tilattiin Paavo Tynelliltä.
2.5. Kimmo Metsäranta, 5 kpl valokuvateossarja, Notes on a Place, teosteksti
Mitä tapahtuu, kun arkkitehtuurivalokuvia jälkikäsitellään niin, että rakennusten käyttötarkoitus hämärtyy ja niiden yhteys kuvauspaikkaan ja -aikaan katoaa? Tämä on lähtökohta valokuvataiteilija Kimmo Metsärannan Notes on a Place -sarjan (suom. Muistiinpanoja paikasta) teoksissa.
Ajan jälkien, inhimillisen läsnäolon ja ympäristön häivyttäminen luo Metsärannan kuviin epätodellisen, keinotekoisen tunnelman. Kuvat ovat minimalistisen harkittuja, maalauksen kaltaisia sommitelmia. Arkinen ympäristö muuttuu niissä lavastemaiseksi.
Ovatko elämän merkit ja ajan hampaan jäljet itse asiassa olennainen osa talojen viehätysvoimaa? Onko vuoden- ja vuorokaudenaikojen tunnelmalla välttämätön rooli inhimilliseksi koetussa ympäristössä?
2.6. Aurubis, valokuvia 5 kpl ja esine: Pala patinoitunutta kupariesinettä, teosteksti
Kuparissa yhdistyvät kaikki ne arkkitehtoniset hyveet, joita roomalainen arkkitehti Vitruvius korosti jo yli 2000 vuotta sitten: kauneus, kestävyys ja käyttökelpoisuus. Siksi kupari on ollut vuosisatoja arkkitehtien suosima materiaali.
Kupari patinoituu kauniisti. Kupari muuttuu puhtausasteesta riippuen punaruskeasta tummanharmaaksi tai vihreäksi. Myös ilman puhtaus, sateet, tuulet ja meren läheisyys vaikuttavat patinoitumiseen. Yleensä patinan syntyminen kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä, mutta sitä voidaan myös keinotekoisesti nopeuttaa. Näin tehtiin kaupunkilaisten toivomuksesta Helsingin tuomiokirkon kupolien korjauksen jälkeen.
Kupari on täysin kierrätettävä materiaali, ja sen teollisesta tuotannosta yli 50 % on nykyään kierrätettyä.
3.1. Vaatelaastari, – Neulospaikat- Paikattu vaate- Kuvasarja- Työväline: lusikka, teosteksti
Oikiat Design Oy:n kehittämän tarrapaikan idea syntyi kahden äidin keskustelusta lasten rikkinäisten vaatteiden äärellä. Kun vaatteeseen tulee reikä, se kannattaa paikata. Ympäristön kannalta on tärkeää, että vaatteita voi käyttää mahdollisimman kauan. Vaatteiden korjaaminen vaatii kuitenkin aikaa ja työvälineitä, joita ei aina ole saatavilla. Vaatelaastari tarjoaa tähän nopean ja helpon ratkaisun. Kiinnittämiseen riittää tarrapaikan hankaaminen lusikalla tai kynnellä. Paikan ideana on, ettei sitä piiloteta, vaan siitä syntyy koriste vaatteeseen.
Vaatelaastari kehitettiin 2019, ja se on palkittu Vuoden vastuullisuustekona sekä Muodin kiertotalous ja Vuoden Designteko 2022 -palkinnoilla.
3.2. Arkivé Atelier, Ohjevideoita 3 kpl, teosteksti
Arkivé Atelierin perustajan Maria Mannisen tausta on vaate- ja kenkäsuunnittelussa. Atelierin idea syntyi kenkämyyjän työssä asiakkaiden esittämien kysymysten pohjalta. Manninen havaitsi, että tietoa asusteiden ja vaatteiden huollosta vaikutti olevan huonosti saatavilla. Arkivé Atelier sai alkunsa sosiaaliseen mediaan tehdyistä huolto- ja korjausvideoista. Moni löytää korjaamiseen liittyvän tiedon nykyään netistä.
Arkivé Atelier perustettiin vuonna 2017 vaatehuollon tietokanavaksi kannustamaan vastuulliseen pukeutumiseen. Se neuvoo esimerkiksi huomioimaan erilaisten materiaalien ominaisuuksia ja auttaa vaatteiden ja asusteiden laadun tunnistamisessa. Nykyään se tarjoaa ratkaisuja myös kodin ja huonekalujen hoitoon.
3.3. Minttu Wikberg, Neulahuovutetut sukat, Valokuvia, teosteksti
Käsin paikkaaminen tarjoaa suunnittelija Minttu Wikbergille vastapainoa tietokoneella tapahtuvaan teollisempaan suunnittelutyöhön. Wikbergille paikkaaminen on materiaalin arvostamista. Se tuottaa lisäarvoa ja antaa mahdollisuuden taiteelliselle ilmaisulle. Paikka näyttäytyy myös kannanottona kestävän elämäntavan puolesta, jossa saa olla mukana väriä ja koristeellisuutta.
Pienet reiät villavaatteessa voi korjata neulahuovuttamalla. Paikattavan reiän päälle asetellaan huovutusvillaa, jota pistellään huovutusneulalla. Näin kuidut takertuvat toisiinsa. Välillä työ käännetään, jotta työ huopuu molemmilta puolilta. Huovutettavan materiaalin on oltava täyttä villaa.
3.4. Käsityönopetuksen merkitys, Elina Helminen: korjatut villasukat, teosteksti
Paikatut villasukat ovat Taito Varsinais-Suomen erikoisneuvoja Elina Helmisen näyte siitä, miten villasukan parsinta onnistuu. Villasukkien korjaamiseen Helminen on käyttänyt kahta parsintatekniikkaa. Perinteisessä ristikkopaikassa hän on tehnyt reiän päälle pitkiä pistoja eli loimilangat ja täyttänyt niiden varaan paikan ristikoksi. Osa paikoista on parsittu pykäpistoparsinnaksi kutsutulla tekniikalla.
Parsimista ja paikkaamisen taitoja opetetaan monessa paikassa. Esimerkiksi Taitoliiton Taito käsityö- ja muotoilukoulut tarjoavat käsityön taiteen perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Taiteen perusopetus on Suomessa vakiintunut ja kansainvälisesti ainutlaatuinen koulutus- ja harrastusmuoto.
3.5. Käsityönopetuksen merkitys, Valokuva: Jämsänkosken koulu, Parsimismalli 2 kpl, teosteksti
Villalangalla tehdyt parsintamallit ovat valmistuneet Hämeenlinnan seminaarin opettajakoulutuksen ja Seinäjoen tyttölyseon 4. luokan opetuksessa 1950-luvulla. Hämeenlinnan seminaarin parsintamallin tuntematon tekijä kertoo käsityöharrastuksensa periytyneen äidin suvulta. Äidin suku viljeli pellavaa, kasvatti lampaita, kehräsi ja kutoi. Perheen mummo suunnitteli ja valmisti viidelle tyttärelleen asuja ja opetti heille kädentaitoja.
Suomen koulujen käsityönopetus on kansainvälisesti ainutlaatuista. Se on yleissivistävä oppiaine muiden rinnalla. Käsityön opetussisällöt muuttuvat yhteiskunnan muutosten mukana. Esimerkiksi sodanjälkeisen ajan opetusmateriaalit nostivat esille tekstiilien huoltamis-, paikkaamis- ja parsimistaidon tärkeyttä.
3.6. Li Li, Kintsugi-tekniikalla korjattuja esineitä, 7 kpl, teosteksti
Rikkoutuminen nähdään luonnollisena osana esineiden elinkaarta Japanissa, jossa maanjäristykset ovat yleisiä. Korjaamiseen on siellä kehitetty hienostunut tekniikka kintsugi, “kullalla korjaaminen”. Siinä murtumat paikataan lakalla, ja työ viimeistellään kulta- tai hopeapölyllä. Korjaaminen on käsityötä, ja yhden esineen työstäminen vie useita viikkoja.
Esillä olevat esineet on korjannut Suomessa asuva sertifioitu kintsugi-shi eli kintsugiteknikko Li Li. Hänen mukaansa kintsugikorjaus ei pyri piilottamaan esineen säröjä, vaan päinvastoin korostaa niitä: ”Perimmiltään kintsugissa on kyse kauneuden näkemisestä epävakaudessa, epätäydellisyydessä ja keskeneräisyydessä. Siinä hyväksytään, että kasvu, rappeutuminen ja kuolema ovat osa luonnonkiertoa.”
3.7. Minttu Wikberg, Parsittu neule, teosteksti
Tekstiilisuunnittelija Minttu Wikbergille tekstiilien korjaaminen on elämäntapa. Tästä villatakista hän kertoo: “Ystäväni Maijan villatakkiin oli tullut reiät kyynärpäihin ja etupuolelle, ja resorit olivat kuluneet lähes puhki. Villatakki oli kiertänyt suvussa. Sitä olivat vuorollaan käyttäneet Mikko, Karin, Michael ja nyt Maija. Korjasin reiät parsimalla ja vahvistin kuluneita kohtia uudella langalla. Parsittu kohta kertoo siitä, että takkia on pidetty niin paljon, että se on kulunut puhki. Parsimisen jälki kertoo siitä, että vaatetta rakastetaan ja että siitä halutaan pitää huolta jatkossakin. Valitsin korjaamiseen ystävältä saamiani kasvivärjättyjä lankoja. Niiden värit sopivat hienosti yhteen ja nousevat esiin takin pohjaväristä.”
3.8. Momiyama Takao, Tabi ja zokin, 2 kpl pieniä korjausesineitä, teosteksti
Tabi on perinteinen japanilainen sukka tai sukkamainen sisäkenkä, jossa on erikseen paikka isovarpaalle. Niitä käytetään sandaalijalkineiden kanssa. Takao Momiyama on korjannut nämä tabit boro-korjaustekniikalla. Boro tarkoittaa uudelleen käytettävää tekstiilimateriaalia, kuten räsyjä, tilkkuja ja muita ylijäämätekstiilejä. Tekniikan alkuperä yhdistetään usein Pohjois-Japaniin, jossa elinolosuhteet olivat erityisen ankarat, ja kaikki materiaali piti käyttää hyväksi.
Zokin on perinteinen japanilainen pölyrätti. Momiyama on muokannut ja vahvistanut yhteen liitetyt ylijäämäkankaat sashiko-ompelutekniikalla. Vanhojen kankaiden käyttö uudelleen on tapa pidentää tekstiilien käyttöikää.
3.9. Momiyama Takao, 1 kpl Pitkävaate, teosteksti
Tekstiilitaiteilija Takao Momiyama käyttää työssään japanilaista sashiko-tekniikkaa. Sashiko on perinteinen ompelu- ja korjaustekniikka, jossa erilaisia kankaita ommellaan yhteen kerroksittain neulalla ja langalla. Kankaat tikataan yhteen etupistoilla, jotka muodostavat geometrisia kuvioita ja peittävät koko pinnan. Kangaskerrosten väliin jäävä ilma tekee tekstiilistä lämpimän. Reunat jätetään usein kääntämättä ja huolittelematta.
”Tekniikka kuljettaa mukanaan ymmärrystä siitä, miten tärkeää on pitää huolta esineistä ja asioista. Huolenpito vie aikaa, ja se tapahtuu ompelemalla hitain pistoin. Korjaaminen ja paikkaaminen kerros kerrokselta onkin vastakohta kertakäyttökulttuurille”, Momiyama kertoo.
3.10. Sirkka Tellervo Muurela, tilkkupaita, ommeltu tilkkukuosi, kangaspaita
paitakauluspatalappu, teosteksti
Käsityönopettajana elämäntyönsä tehnyt Sirkka Tellervo Muurela hankki eri värisillä kangastilkuilla koristetun paitapuseron Hämeenlinnasta Mäkipään vaatetusliikkeestä. Paita oli käytössä työvaatteena vuosina 1980–1988. Muurela paikkasi ja parsi sitä, kunnes se soveltui enää kotipaidaksi. Kesällä 1988 Muurela suurensi paidan ja irrotti siitä kauluksen sekä rannekkeet. Rannekkeista syntyi patalappu. Taskut hän ompeli paitaan vuonna 1997.
Tehdastekoistakin vaatetta voi korjata, kun se on mieleinen pitää. Muurela on lahjoittanut tämän paidan tarinoineen Suomen käsityön museolle. Hän on vuosikymmenten ajan dokumentoinut omaa käsityökeskeistä elämäntapaansa museolle. Käsityöperinteen lisäksi hän arvostaa säästäväisyyttä ja kiertotaloutta.
3.11. Sofia Ilmonen, Mekko ja moduuleja 4 kpl, teosteksti
Miten vaate voisi kulkea mukanamme elämäntilanteesta toiseen kehon muuttuessa ja oman tyylin vaihtuessa? Muotisuunnittelija Sofia Ilmonen ehdottaa ratkaisuksi modulaarisuutta eli yhteen sopivien osien vaihdeltavuutta. Hänen suunnittelemansa vaatteet kootaan neliön muotoisista paloista. Käyttäjä voi irrottaa ja koota kangaspaloista uuden vaatteen. Hihasta voi tulla hame tai hameesta paita. Palat kiinnitetään nappien avulla, joten purkamista ja ompelua ei tarvita. Kun vaatetta voi helpommin muokata, siitä tulee pitkäikäinen.
Ilmonen kertoo palkitusta mallistostaan: “Minulla oli palava halu tehdä muotia eri tavalla. Muodin tuhlaavaisuus ja saastuttavuus tuntuivat ylitsepääsemättömiltä, ja halusin lähestyä kestävää kehitystä uudella tavalla.”
3.12. Vainö Vähäkallio & NRT, Yrjönkadun uimahalli – kuva- repropiirustus- korjaussuunnitelma- laattoja, teosteksti
Väinö Vähäkallion suunnittelema Yrjönkadun uimahalli Helsingissä avattiin vuonna 1928. Se on Suomen ensimmäinen julkinen uimahalli. Arkkitehtuurin piirteet edustavat ajalle tyypillistä 1920-luvun pohjoismaista klassisismia. Tälle tyylille ominaista ovat sileät, yksiväriset rappauspinnat, symmetria sekä antiikista ammentavat julkisivuornamentit ja koristeaiheet. Rakennukselle on erityistä sen sijainti korttelin sisäkulmassa.
Uimahallia peruskorjataan parhaillaan. Peruskorjaustyöt alkoivat vuoden 2024 alussa. Vesi- ja sähkötekniset järjestelmät uusitaan. Julkisivut, ikkunat ja ovet korjataan. Pesu- ja saunatiloissa tehdään muutoksia. Korjaustyö pyritään toteuttamaan alkuperäisen arkkitehtuurin hengessä.
3.13. Ikkunankorjaaminen, puu-ikkuna, teosteksti
Ikkuna on tuttu mutta monimutkainen rakennuksen osa. Puukarmiset käsityönä tehdyt ikkunat voivat kestää jopa satoja vuosia, varsinkin jos niitä kunnostetaan säännöllisesti. Puuikkunoiden kunnostaminen alkaa kuntokartoituksella. Maali on saattanut haljeta tai puu pehmentyä. Usein rakennuksen pohjoisjulkisivussa olevat ikkunat säilyvät paremmin kuin rakennuksen eteläpuolella olevat ikkunat, jotka ovat alttiimpana auringolle. Kuntokartoituksen jälkeen ikkunat hiotaan ja maali poistetaan. Vaurioituneet puiset osat korjataan. Lopuksi ikkunat maalataan. Maali suojaa niitä sään vaihteluilta ja ilmansaasteilta. Puuikkunoiden korjaaminen on aikaa vievää työtä. Usein puuikkunat vaihdetaan puualumiinisiin ikkunoihin, vaikka korjaaminen olisi mahdollista.
3.14. Odd Tinkering, 3 korjausvideota Youtubesta, 3 esinettä: IBM M-näppäimistö, Game Boy, iPhone 4s, teosteksti
Kuka enää korjaa elektroniikkaromua, jos on paljon vaivattomampaa ostaa uusi laite vanhan tilalle? Odd Tinkering on yksi maailman suosituimmista rikkoutuneiden esineiden korjaamista esittelevistä YouTube-kanavista. Kanavalla on yli 2,7 miljoonaa tilaajaa. Kanavan nimettömänä pysyttelevä suomalainen korjaaja entistää ja huoltaa videoillaan erilaisten vanhojen työkalujen lisäksi elektroniikkaa, kuten pelikonsoleita, näppäimistöjä ja puhelimia. Videoiden aikana täysin tuhoutuneen näköiset esineet palautetaan pikkuhiljaa entiseen loistoonsa ja niistä tulee jälleen toimivia. Kanava on kerännyt merkittävän seuraajakuntansa kädentaitojen, nostalgian ja oudon tyydyttävän luonteensa ansiosta.
3.15. Alvar Aalto, Aalto-siilo, Alkuperäinen piirros, valokuvia, 3d skannaus, teosteksti
Alvar Aallon suunnittelema siilo valmistui Oulun Toppilaan vuonna 1931. Rakennus suunniteltiin puuhakkeen säilytystä varten, mutta se jäi tyhjilleen vuonna 1985. Siilo oli käyttämättömänä vuosikymmenten ajan, ja vähitellen sen kunto heikkeni. Vuonna 2020 espanjalainen Factum Foundation osti siilon ja muuttaa sitä parhaillaan korjaamisen tietovarastoksi sekä korjaamisteknologioiden kehityspaikaksi ja testiympäristöksi.
Lukuisat modernit betonirakennukset ovat viime vuosikymmeninä tulleet peruskorjausikään. Korjaamisen sijaan ne usein puretaan, koska hyviä betonirakennusten korjaamisen rutiineja ei vielä ole tai korjaaminen on kalliimpaa kuin vanhan purkaminen ja uuden rakentaminen. Eri rakentamisen tekniikat vaativat aina niille soveltuvia korjaamisen käytänteitä.
3.16. Helsingin kaupunginteatteri, originaalipiirustus, uudet laatat, vanha laatta, valokuvia korjaamisesta, teosteksti
Arkkitehti Timo Penttilän suunnittelema Helsingin kaupunginteatteri valmistui 1967. Eläkkeelle jäädessään Penttilä tuhosi piirustuskokoelmansa. Kaupunginteatterin piirustukset kuitenkin säästyivät, ja niiden avulla rakennus pystyttiin korjaamaan.
2017 valmistunut peruskorjaus ulottui ilmanvaihtojärjestelmästä julkisivuihin. Etenkin uusien julkisivulaattojen valmistus osoittautui monimutkaiseksi tehtäväksi. Pentikin keramiikkatehtaaseen Posiolle rakennettiin pieni julkisivulaattatehdas pelkästään tätä korjaushanketta varten. Useiden materiaali- ja lasituskokeilujen avulla varmistettiin, että laatat vastasivat alkuperäisiä vuonna 1965 Arabian tehtaalla valmistettuja laattoja.
3.17. Vuotakengät ja pahkavati, teosteksti
Vuotakengät ja pahkavati on lainattu näyttelyyn Saamelaismuseo Siidasta. Ennen Siidan kokoelmiin päätymistä 1998 poronnahkaiset vuotakengät ovat olleet kovalla käytöllä ja niiden käyttöikää on jatkettu paikkaamalla pohjat. Ne on alun perin valmistanut Elli Kuuva Nellimin kylässä Inarissa.
Pahkavadin laita on haljennut kahdesta kohdasta, minkä jälkeen se on korjattu puuvillasta ja hampusta tehdyllä narulla. Pahkavati on valmistettu Utsjoella, mutta sen tekijä on tuntematon. Vati on hankittu Kansallismuseoon 1939, ja se pääsi Siidan kokoelmiin repatriaation yhteydessä 2021. Repatriaatiolla tarkoitetaan esineiden palauttamista niiden alkuperäisille omistajille tai heitä edustaville tahoille, kuten tässä tapauksessa saamelaismuseolle.
3.18. Oranssi ry:n talkoojulisteet, teosteksti
Talkoot eli talkootyö on palkaton ja yhteinen työrupeama sekä naapuriavun muoto. Talkootyöllä on rakennettu esimerkiksi yhdistysten taloja tai annettu muuta työpanosta ilman korvausta. Talkoiden yhteydessä myös syödään usein yhdessä. Oranssi ry on Helsingissä toimiva nuorten kansalaisjärjestö, joka aloitti toimintansa 30 vuotta sitten muuttamalla tyhjilleen jääneitä tiloja nuorten asunnoiksi. Tänäkin päivänä yhdistys mahdollistaa nuorten omaehtoista asumista Helsingissä. Oranssi ry:n talkoojulisteet ovat yhdistyksessä työskennelleen Juho Minervan käsialaa.
3.19. Historiallisia korjauskuvia, teosteksti
Näyttelysalin seinälle on kerätty valokuvia tilanteista, joissa korjaaminen on kesken. Korjaaminen näyttäytyy välillä sotkuisena puuhana, jota tehdään yksin tai yhdessä. Usein korjaaminen vaatii ankaraa keskittymistä ja huomion antamista korjattavalle esineelle tai rakennukselle. Korjaamista varten rakennetaan usein väliaikaisia telineitä, jotka puretaan pois projektin valmistuttua.
3.20. Korjaamisareenan videon teksti, teosteksti
Korjaaminen on aktiivinen päätös, jossa korjaaja sitoutuu pitämään huolta korjauksen kohteesta. Korjaaminen on usein toisteista ja aikaa vievää. Se muuttaa ja saattaa myös syventää korjaajan ja korjattavan välistä suhdetta. Videolla seurataan hirsirakennuksen restaurointia, polkupyörän ja auton korjaamista, puuikkunoiden kunnostamista, parsimista ja kintsugiteknikon työskentelyä. Videolla nähdään myös, miltä näyttää läheisen sillanrakennustyön paalutustöistä vaurioituneen julkisen saunarakennuksen, Kulttuurisaunan, korjaustyömaalla. Saunan ylläpitäminen ja siivoaminen on sekin eräänlaista hoivaa. Tässä näyttelyssä siivoamista tarkastellaan tarkemmin Arkkitehtuurimuseon puolella.
4.1. Bertoian Diamond-tuoli + konservointivalokuvia, teosteksti
Harry Bertoian Knoll-yhtiölle suunnittelemia tuoleja valmistettiin 1950-luvulta lähtien lisenssillä Suomessa. Metallirunkoisen Diamond-tuolin pehmusteena oli alun perin käytetty luonnonkumivaahtoa, joka oli ajan kuluessa alkanut haurastua ja muuttua jauheeksi. Jauhemainen pöly oli alkanut nousta tuolin verhoilukankaan läpi. Epävakaista materiaaleista irtoava pöly on haitallista ympäristölle ja ihmisille.
Tuolin on konservoinut Henna Koskinen vuonna 2023. Konservoinnissa kangaspäällys irrotettiin ja alkuperäinen pehmuste poistettiin. Uudeksi pehmusteeksi valittiin hiilidioksidin avulla valmistettu vaahtomuovi. Se vastaa painoltaan alkuperäistä pehmustetta. Tekstiilipäällinen puhdistettiin irtonaisesta kumipölystä ja kiinnitettiin uudelleen runkoon.
4.2. Persialainen matto, maton säilytys, teosteksti
Suuria persialaisia mattoja hankittiin linnojen, kartanoiden ja asuntojen sisustuksiin Euroopassa 1800-luvulla. Nuo käytössä olleet matot ovat ajan saatossa kuluneet ja haalistuneet väreiltään. Tämä silkkilangoista solmittu persialainen matto on harvinaisuus kansainvälisestikin, sillä se on säilynyt hyvässä kunnossa. Konservaattori Ilkka Honkanen totesi teoksen kunnon hyväksi tarkastuksessa kesällä 2023.
Kauppias Emil Castrénille kuulunut matto lahjoitettiin vuonna 1891 Taideteollisuusmuseolle (nyk. Designmuseo). Se on ollut esillä museon näyttelyissä vuosina 1912–1915 ja 1996. Suurimman osan ajasta matto on ollut varastossa rullattuna. Käyttämättömyys ja varastointi valolta ja lialta suojassa onkin säilyttänyt maton lähes alkuperäisen veroisena.
4.3. Rut Bryk, Piritta Keramiikkareliefi, teosteksti
Museoesineiden kunnostuksen suorittavat konservaattorit, jotka ovat koulutuksessaan erikoistuneet eri materiaaleihin ja niiden ominaisuuksiin. Tämän Rut Brykin Piritta-keramiikkareliefin konservoi Veli-Matti Ilmonen vuonna 2016.
Reliefi oli haljennut kolmeen osaan vuonna 2012, ja siitä irtosi kaksitoista lasitteen palaa ja noin sata sirpaletta. Reliefin rakenne oli vaurioitunut jo teoksen polton yhteydessä 1955. Hiili- ja rikkiyhdisteiden palokaasut olivat aiheuttaneet lasiteen pintaan pullistumia ja jännitteitä. Konservoinnin yhteydessä palat kiinnitettiin uudelleen, puutoskohtia täydennettiin ja reliefin rakennetta vahvistettiin. Siitä huolimatta reliefiä ei voi enää ripustaa seinälle, vaan sen on oltava esillä tuettuna vaakatasossa.
4.4. Kasarmikatu 24:n Artefaktit, 3 kpl, teosteksti
Arkkitehtuurimuseo tallentaa arkkitehtien työn luovaa prosessia. Museolla on laajat piirustus- ja valokuvakokoelmat sekä pienoismalleja. Kokoelmiin ei ole mahdollista tallentaa kokonaisia rakennuksia niiden suuren koon takia. Siitä huolimatta museo omistaa joitakin rakennusten palasia.
Nämä osat ovat peräisin Arkkitehtuurimuseon nykyisestä Kasarmikatu 24:ssä sijaitsevasta rakennuksesta, joka on valmistunut 1899. Ennen museota rakennuksessa toimi Helsingin yliopiston liikuntatieteiden laitos ja sitä ennen alkuperäinen käyttäjä Tieteellisten seurain valtuuskunta. Osa palasista on museorakennuksen 1980-luvun peruskorjauksen yhteydessä tehtyjä kipsisiä varaosia. Ne valettiin sen varalta, että koristeet vahingoittuisivat remontissa.
4.5. Antti Aaltonen, Suunnittelijat-kartta, teosteksti
Arkkitehtuurimuseon pitkäaikaisen kokoelma-amanuenssin Antti Aaltosen Helsingin kaupungin virallisen tonttikartan pohjalta piirtämä kartta kuvaa kantakaupungin rakennuksia ja niiden suunnittelijoita. Jokaisen rakennuksen kohdalle on merkitty arkkitehdin, rakennusmestarin tai muun suunnittelijan sukunimi. Kun rakennuksia on purettu ja uusia rakennettu, Aaltonen on päivittänyt karttaa.
Korjatut kohdat dokumentoivat ja tekevät näkyväksi kaupungin muutosta. Piirustuksessa yhdistyvät karttamuoto, museon kokoelmien hoitoon liittyvä tapa jäsennellä rakennukset suunnittelijoiden mukaan sekä ajatus, että kaupunki on eräänlainen arkkitehtuurikokoelma itsessään.
4.6. Minou Norouzi, Miesten herkkyydestä, teosteksti
Minou Norouzin moniääninen audiovisuaalinen teos ”Miesten Herkkyydestä” esittää kertomuksen Temppeliaukion kirkon historiasta ja sen suunnitelleista arkkitehdeista Tuomo ja Timo Suomalaisesta. Teoksessa arkkitehtiveljesten kanssa käyty kuviteltu vuoropuhelu kiinnittää huomion rakennuksen unohdettuihin työntekijöihin sitoen mukaan museovierailijat, nykyiset ja entiset rakastajat sekä laajemman yhteiskunnan. Teos ammentaa materiaaleja arkistoista ja arkkitehtonisista havainnoista sekä kytkee ne Kyösti Larsonin runoon sodasta ja Suursaaresta, jonne Suomalaisen veljekset pakenivat toisen maailmansodan aikana. Näistä elementeistä rakentuu spekulatiivinen tutkimus, joka pyrkii lempeästi tulkitsemaan Temppeliaukion kirkon rakentamista. Yhdistämällä päivänpoliittiset kysymykset arkkitehtien henkilökohtaiseen historiaan teos esittää rakennuksen fyysisenä ja emotionaalisena väestönsuojana ja turvapaikkana nykyisten kriisien keskellä.
5.1. Fix-Kirjaston ohjeteksti
FIX-kirjasto
Museon kuraattorit ovat koonneet näyttelyn teemoja avaavan pienen kirjavalikoiman sekä keränneet kokoelman erilaisia korjaamisessa ja huoltamisessa käytettäviä välineitä. Rinnastamalla kirjat ja korjausvälineet toisiinsa kirjasto muistuttaa, miten luettu tieto ja tekemällä karttuva osaaminen ovat yhteydessä toisiinsa. Kirjat voi nekin nähdä työvälineinä. Kirjat tarjoavat tietoa, ohjeistusta sekä korjaamiseen, kunnostamiseen ja ylläpitoon liittyviä ajattelun aiheita. Voit lukea kirjoja vapaasti ja tutustua erilaisiin korjausvälineisiin. Saat koskea esineisiin ja kirjoihin!
5.2. Restart, – hirsikorjaustyö ja rakennuksen nurkkaus, rakennuksen osa, teosteksti
Kun puinen rakennus ikääntyy, sen kunto huononee. Räystäs voi vuotaa tai hirsi kostuessaan pehmetä. Lahoa löytyy usein katon rajasta tai perustusten lähellä olevista hirsistä, nurkkasalvoksista sekä ikkunoiden ja ovien alaosista; paikoista, joihin vesi kerääntyy. Se on puisen rakennuksen ominaisuus.
Suurten vaurioiden kohdalla nopea korjaushankkeeseen ryhtyminen voi olla paikallaan, mutta usein huolellinen ja pitkäjänteinen tutkiminen on ensisijaisen tärkeää. On olennaista korjata oikeilla työtavoilla ja materiaaleilla.
Tämä seinämä on perinnerakennuksiin erikoistuneiden restauroijien tekemä malli korjatusta hirsitalon nurkasta. Löydätkö korjatun kohdan?
6.1. Open Call teos: Siivousmusiikkia, Helmi Kajaste ja Petra Vallila
Helmi Kajaste & Petra Vallila
Siivousmusiikkia
Nelikanavainen ääni-installaatio
2024
Kesto: 17’48”
Siivousmusiikkia on arkkitehti ja muusikko Helmi Kajasteen ja runoilija Petra Vallilan paikkasidonnainen ääniteos. Teoksessa kuullaan erilaisia siivoamisen ääniä. Osa äänityksistä on tehty Arkkitehtuurimuseossa yhdessä museon pitkäaikaisen siivoojan Elenita Enaldon kanssa.
Siivoamisesta syntyvien äänten lisäksi teoksessa on mukana puhuttua runoutta. Runo lainaa katkelmia julkisten tilojen huolto-ohjeista kuten RT-korteista ja muista tilojen puhtaanapitoa käsittelevistä teksteistä. Yleisten tilojen siisteydelle on sääntönsä, jotka ohjeistavat “keskimääräiseen”, “todennäköiseen” ja “riittävään” siivoamiseen.
Tilojen puhtaanapito on tärkeää työtä, mutta etenkin sen aiheuttamat äänet voivat häiritä. ”Siivouksella ja huollolla pyritään tekemään tiloista viihtyisiä, mutta siivoamisen itsensä tuottamat hurinat ja surinat tekevät monesti huoneessa olemisesta levotonta ja ajavat toisinaan jopa ihmiset tilasta pois”, taiteilijat pohtivat.
Voit kulkea tilassa vapaasti ja kokeilla kuunnella teoksen ääniä eri puolilta tilaa. Voit halutessasi istua alas kuuntelemaan. Voit pohtia, muuttavatko siivoamisen äänet ajatuksiasi tästä tilasta. Onko tilassa puhdasta?
Arkkitehti ja muusikko Helmi Kajaste toimii tällä hetkellä väitöskirjatutkijana Aalto-yliopistossa. Muusikkona Kajaste tunnetaan nimellä Draama-Helmi.
Petra Vallila on runoilija, kirjoittaja ja korporaatioviestijä. Vallila on valmistunut taiteen maisteriksi Taideyliopistosta vuonna 2021.
Tämä on yksi neljästä teoksesta, jotka Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo ovat tilanneet FIX: Huolla ja korjaa -näyttelyyn.
6.2. Open Call teos: Fantasman sylissä, Sini Henttu
Sini Henttu
Fantasman sylissä
Videoinstallaatio
Pääsky Piikkilä, äänisuunnittelija
2024
Taiteilija Sini Hentun teossarja koostuu kuudesta istuimesta sekä niistä kuvatuista kuudesta videoista. Teossarjan nimi, Fantasman sylissä, viittaa kuvitteluun, istuimissa mukana kulkeviin haamuihin sekä istuimeen sylinä. Sana fantasma tarkoittaa haamua, kuvitelmaa tai harhakuvaa.
Videoilla käsi tunnustelee tuoleja erilaisin ottein ja rytmein. Se tutkii tuolien yksityiskohtia tarkasti: sormet uppoavat saumojen väliin, kulunutta verhoilukangasta rapsutellaan, ja sohvan selkäjousia testataan pomppimalla. Kosketus saa aikaan istuimissa erilaisia ääniä. Rapinat ja kahinat rakentavat videoille yksilöllisiä äänimaisemia. Raidallinen istuin sijoittuu tuuliselle merenrannalle, pallotuoli kaikuvaan avaruuteen, nahkasohva mystiseen kampaamoon, poni keskelle leikkisää peliä.
”Koskettava käsi muuntuu olioksi, joka hakee istuimesta seuraa, piilopaikkaa, lohtua ja elinympäristöä. Istuimetkin muuntuvat videoilla persoonallisiksi olennoiksi, jotka yhtäältä antavat suojan ja toisaalta mutustelevat koskettavaa kättä kuin ruokaa”, taiteilija kertoo.
Henttu kehottaa havainnoimaan, millaisia tunteita ja ruumiillisia tuntemuksia käden ja istuinten kohtaamisesta syntyvät äänet ja kuvat herättävät. Rentoudutko, vai tekevätkö äänet sinut levottomaksi?
Tuoleihin saa koskea, ja voit istua niihin katsomaan videoita.
Taiteilija Sini Henttu työskentelee pääasiassa videoteosten, installaatioiden ja performanssin parissa. Henttu on valmistunut vuonna 2022 Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi pääaineenaan Contemporary Design (suom. nykymuotoilu).
Tämä on yksi neljästä teoksesta, jotka Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo ovat tilanneet FIX: Huolla ja korjaa -näyttelyyn.
6.3. Open Call teos: Inventaario, Liisa Ryynänen
Liisa Ryynänen
Inventaario
alumiininen johtokanava, linoleummatto, muovinen lattialista, kattovalaisimet, sohva, pistorasiapylväät, mineraalivillalevy, metallinen alakattoranka ja muu rakennusjäte
Wau Efekti Oy, rakenteet
2024
Inventaario on kokoelman huonekaluja ja rakennusten osia, jotka ovat peräisin purkutyömailta ympäri Helsinkiä. Yhdessä nämä toisilleen ennestään vieraat alakattolevyt, linoleum-maton palaset, sähkökourut ja sohva rakentavat pienoistemppelin Designmuseon pieneen saliin. Teosta rakentaessaan arkkitehti Liisa Ryynänen on tutkinut purku-uhan alla olevia rakennuksia, joihin tilojen käyttäjät ovat ajan saatossa tehneet muutoksia. Ryynästä kiehtovat käyttäjien erikoiset materiaaliyhdistelmät ja kummalliset tilalliset ratkaisut.
Virallisessa arkkitehtuurihistoriassa, kuten tutkimuksissa ja inventaarioissa, käyttäjien tekemien muutoksiin suhtaudutaan penseästi. Muutosten katsotaan alentavan rakennuksen arvoa ja pahimmillaan ne voivat toimia perusteluna koko rakennuksen purkamiselle. Ryynäsen teos pyrkii löytämään toisenlaisen tavan katsella käyttäjien tekemiä muutoksia. Teos ehdottaa, että hyväksymme heikkolaatuiset ja mauttomina pidetyt ratkaisut jo olemassa olevina ja arvokkaina kerroksina, joihin on sitoutunut energiaa, raaka-aineita ja työtä.
Liisa Ryynänen on arkkitehti, joka työskentelee tilataiteen parissa, opettaa Aalto-ylipiston arkkitehtuurin laitoksella ja tekee rakennushistoriallista tutkimusta arkkitehtitoimistossa.
Tämä on yksi neljästä teoksesta, jotka Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo ovat tilanneet FIX: Huolla ja korjaa -näyttelyyn.
6.4. Open Call teos: Kutsu, Jessica Andrey Bogush
Jessica Andrey Bogush
Spekulatiivinen poissaolo ja queer hoiva (Kutsu)
installaatio
2024
Spekulatiivinen poissaolo ja queer hoiva (Kutsu) on installaatio ja eräänlainen vaihtoehtoinen museokokoelma. Kokonaisuus sisältää kokoelmaesineitä, henkilökohtaisia esineitä, kaksi taideteosta sekä tekstejä ja muuta materiaalia.
Taiteilija Jessica Andrey Bogush tarkastelee Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kokoelmien sisältämiä aukkoja ja hiljaisuuksia. Bogush näkee kokoelmat vaikuttamisen välineenä, joka koostuu muistamisesta, unohtamisesta, säilyttämisestä ja ulossulkemisesta: esimerkiksi museo valitsee kokoelmaan esineitä, mutta jättää myös paljon niiden ulkopuolelle.
Spekulatiivisella poissaololla Bogush viittaa niihin arkkitehteihin ja muotoilijoihin, jotka eivät ole edustettuina museon kokoelmissa. Teokseen sisältyvien Max Hannuksen ja Ville Laurinkosken töiden kautta Bogush kutsuu pohtimaan, miten arkistoa voidaan ”queeriyttää” eli tehdä sukupuolen ja seksuaalisuuden näkökulmasta monimuotoisemmaksi. Samalla tulee näkyväksi, miten yhden kokoelman hoitaminen usein johtaa toisen kokoelman unohdukseen tai kuolemaan.
Taiteilija Jessica Andrey Bogush asuu ja työskentelee Helsingissä ja Berliinissä. Hänen kuvissaan ja installaatioissaan mielikuvituksellinen ja tuttu sulautuvat erottamattomasti toisiinsa. Yllätys ja groteski yhdistyvät huolellisuuteen ja harkintaan. Hän keskittyy elämän ja kuoleman risteyskohtaan erityisesti queer-yhteisön sekä kaikkien elollisten, ei pelkästään ihmisten, piirissä.
Tämä on yksi neljästä teoksesta, jotka Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo ovat tilanneet FIX: Huolla ja korjaa -näyttelyyn. Museot ovat koostaneet teostekstit yhdessä taiteilijan kanssa.
6.4.1. Ville Laurinkosken ääniteos ja patja
Taiteilija Ville Laurinkosken monitahoinen ääniteos ja installaatio perustuu kolmeen ranskalaiseen sateenkaarihistorian teokseen. Siinä on viitteitä Recherches-lehden homoseksuaalisuutta käsittelevästä numerosta, Guy Hocquenghemin kirjasta ’Gay Liberation after May ’68 (suomeksi Homoseksuaalinen vapautuminen toukokuun 68 jälkeen) sekä Lionel Soukazin Ixe-elokuvan (1980) ääniraidasta. Ixe tarkoittaa X:ää ja lausutaan “iiks”, joka viittaa huutoon tai haavaan. Teos koostuukin liioitellusta kielestä, huudoista ja kiljumisesta, jotka eivät ainoastaan kumoa järjestystä tilassa vaan myös paljastavat homoseksuaalisuuden oman koodiston. Laurinkosken teokseen kuuluu hurjan ääniraidan lisäksi likainen patja.
6.4.2. Max Hannuksen piirustus
Teoksessaan taiteilija-kuraattori Max Hannus käsittelee rakennettuja tiloja muistin ja unien paikkoina sekä olennaisina osina oman identiteetin ja henkilökohtaisen historian muodostumista. Talon sisätila on sisäinen maailma, turvallisesti seinien ympäröimä, mutta samanaikaisesti haastavien muistojen ja kokemusten säilytysastia. Teos nostaa esiin queer-ihmisten kokemuksia erilaisissa tiloissa, kuten kodin tai erilaisten laitosten seinien sisällä, tutkien niihin liittyviä valtarakenteita. Tekstit on sijoiteltu kuin pohjapiirustukseen, muistin palatsiin, jossa liikutaan huoneesta ja muistosta toiseen.
