24.1.2014–11.5.2014
Joistakin arkisistakin muotoilutuotteista ja -brändeistä syntyy ajattomia ja uusiutuvia klassikoita. Näin on käynyt suomalaisia vaatettaneelle R-Collection tuotemerkille. Pekka ja Marjo Saastamoinen perustivat Rockseri Oy perheyrityksen Kajaanissa vuonna 1978. Yrityksen valmistamat rakastetut anorakit ja colleget ovat löytäneet tiensä monen suomalaisen vaatekaappiin jo neljän sukupolven ajan.
Viime syksynä R-Collection täytti 35 vuotta ja Designmuseon galleriassa pidetään sen kunniaksi synttärijuhlat. Synttärit ovat ystävien, perheen ja suvun juhla. Syntymäpäivillä muistellaan vanhoja, tavataan uusia tuttavia ja kerrataan päivänsankarin tekemisiä. Juhlat-näyttely kutsuu tutustumaan perheyrityksen intohimoiseen tekemiseen, ja päivänsankarin mutkaton, arkinen lähestymistapa pukeutumiseen kertoo oman kauniin tarinansa ajasta, jolloin suomalainen vaateteollisuus on lähes kadonnut.
Juhlat-näyttelyssä tutustutaan yrityksen historiaan niin mallistojen, vanhojen kuvien kuin vaatteiden mukana kulkevien tarinoidenkin kautta. R-Collectionin ystävistä graffititaiteilija EGS, suunnittelijakaksikko Ensæmble sekä Kasino Creative Studio pohtivat näyttelyssä syntymäpäivälahjana päivänsankarille mahdollisia tulevaisuuden suuntia.