8.4.–29.5.2016, Designmuseon Galleria
Designmuseon Galleriassa nähdään Daniel Palillon kuvataidetta. Aiemmin vaatesuunnittelijana toiminut Palillo kommentoi muotimaailman ilmiöitä medianaan veistos ja maalaus.
Daniel Palillon (1981) viimeiseksi jäänyt vaatemallisto vuodelta 2014 Paintings about the Fashion World, sai alkunsa Palillon maalauksista. Galleriassa nähdään muotokuvia muotimaailmasta ja vaatteista. Palillon näyttelyssä vaatteelliset elementit muodostuvat kolmiulotteisiksi maalauksiksi sekä jättimäisiksi tekstiiliveistoksiksi. Teoksissa on tunnistettavissa Palillon suunnittelulle tunnusomaisia piirteitä kuten koon liioittelu, vahvat värit sekä humoristinen ote. Palilolle vaatteet ja muoti ovat ilmiöinä aina olleet iso osa hänen työskentelyä. Vaate on Palillolle tärkeä ilmaisuväline ja kulkee myös nyt esitettävässä kokonaisuudessa vahvasti mukana.
Palillolla on ollut lukuisia näyttelyitä sekä yksityisnäytöksiä ympäri maailmaa. Vuonna 2015 My Shirt is breathing oli esillä Beit Ha’ir museossa Tel Avivissa. Vuonna 2012 Northern Exposure muotinäytös esiteltiin New Museum of Contemporary Arts New Yorkissa. Hänen viimeisin mallistonsa kevät/kesä 2015 ”Paintings about the Fashion World” esiteltiin muun muassa vuonna 2014 New Yorkin Galleria Holessa, sekä Pariisin Galleria Celalissa. Palillo valittiin Ornamon vuoden vaatesuunnittelijaksi 2014. Vuonna 2015 hän sai Suomen kulttuurirahaston apurahan.
C: Paavo Lehtonen.