Anssi Laurila on Suomen mittakaavassa todellinen Burning Man -aavikkofestivaalien veteraani: takana on jo viisi viikonmittaista festivaalia Yhdysvalloissa. Hän on käyttänyt elämästään seitsemän viikkoa nuohomalla Nevadalaista aavikkoa.
Laurila kertoo, että festivaalien ainutlaatuinen tunnelma on vetänyt häntä aavikolle vuosi toisensa jälkeen.
– Yhden viikon ajaksi taustoiltaan täysin erilaiset ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan pölyn keskelle. Erilaisista taustoistaan huolimatta kaikilla on sama päämäärä: kokoontua yhteen oppimaan uutta ja toteuttamaan itseään, Laurila kertoo.
Juhlimisen lisäksi festivaaleilla on kyse paljosta muusta. Burning Man festivaali tunnetaan myös maailman suurimpana ulkoilmataidenäyttelynä. Tärkeimmät asiat ovat Laurilan mukaan tapahtuman luomat yhteisöt, vapaus ja hullu luovuus.
– Parasta näillä festareilla on, että idean kuin idean voi päästä oikeasti toteuttamaan. Yhtenä vuonna katselin festivaalien aikana taivaalle, jossa ylitsemme lipui kansainvälinen avaruusasema. Sain silloin älyttömän idean: Halusin keksiä tavan, jolla voisimme olla yhteydessä avaruusasemalla oleviin ihmisiin festivaalien aikana.
Avaruusmunanen syntyy
Suomeen palaamisen jälkeen Laurilan idea kasvoi ja jalostui. Ideaa ja käytännön toteutusta haudottiin yhteistyössä hyvin moniammatillisessa tiimissä. Suunnitteluryhmässä oli mukana muun muassa insinöörejä, pelinkehittäjiä, arkkitehteja, elokuvantekijöitä ja akateemikkoja. Oli mukana myös puuseppä ja taikurikin.
Laurila kertoo, että lopullinen idea Cosmic Egg -projektin muodosta ja rakenteesta syntyi vasta viime vuonna, kun arkkitehdit hyppäsivät toden teolla mukaan. Avaruusmunan puurkuoresta ja arkkitehtuurista vastasi Lunden Arkkitehdit. Arkkitehtitoimisto oli jo pitkään tutkinut puisia rakenteita, ja Burning Man tarjosi mahdollisuuden testata suunniteltua rakennetta vapaasti ilman piinavia lupaprosesseja.
Fyysisen rakennuksen lisäksi tarvittiin myös yhteys avaruuteen, tässä auttoi Reaktor Space Lab.
Loppujen lopuksi the Cosmic Egg näki aavikon päivänvalon tänä kesänä.
– Oli huima suoritus saada koko projekti lopulta kasaan. Ihan jo pelkkä logistiikka ja rakennuksen siirtäminen suomalaisesta metsästä valtameren toiselle puolelle vaati valtavia ponnistuksia. Töitä paiskittiin kuukausia ennen h-hetkeä.
Laurilan mukaan Burning Manissa onkin poikkeuksellista se, ettei elämys rajoitu pelkkään tapahtumaviikkoon.
– Ennen tapahtumaa olemme tehneet töitä sinne vietävän projektin eteen jo useita kuukausia. Juuri tämä yhteisöllisyys tekee kokemuksesta poikkeuksellisen, Laurila jatkaa.
Festivaalien jälkeen huolella suunniteltu, itse rakennettu ja pitkään haudottu Cosmic Egg poltettiin festivaalien perinteiden mukaisesti.
– Hetkellisyys ja luopuminen ovat osa tätä juttua, Laurila toteaa.
Laurilan vinkit Burning Man -festivaaleista selviytymiseen:
(Vinkkejä voi hyödyntää myös muilla elämän osa-alueilla)
1. Pidä avoin mieli, osallistu ja heittäydy
2. Itsekeskeisen kokemuksen sijaan, yritä miettiä, miten juuri sinä voiti tehdä näistä festivaaleista paremman kokemuksen muille
3. Muista pitää itsestäsi huolta. Aavikolla on tärkeää muistaa nesteytys ja aurinkorasva
4. Varaudu fyysiseen ja psyykkiseen rasitukseen
Kuka?
Anssi Laurila on valmistunut Aalto-yliopiston Design Factorysta ja työskentelee parhaillaan Slushissa tuottajana.
Burning Manin Suomen yhteisön koordinaattori
On osallistunut festivaaleille jo viisi kertaa.
Viimeisimpinä vuosina on ollut myös viemässä tapahtumaan suomalaista taidetta, tiedettä ja kehitysprojekteja.
Mikä?
Nevadan Burning Man on viikon mittainen festivaali, joka järjestetään Yhdysvalloissa Nevadan Black Rockin aavikolla elo-syyskuun vaihteessa.
Kyseessä on epäkaupallinen, poikkitaiteellinen ja -tieteellinen tapahtuma, jossa kuka tahansa voi olla mitä tahansa.
Festivaali toimii uusien teknologioiden ja ideoiden testialustana. Burning Manissa on vuosien tehty ja innovoitu kokeiluja, joista myöhemmin on kehittynyt myös kaupallisia sovellutuksia.
Festivaaleilla korostetaan yhteisöllisyyttä ja vapautta. Festivaali huipentuu päätöspäivän iltana, jolloin poltetaan puinen nukke. Viimeisen illan roviolla voidaan polttaa muitakin festivaalia varten rakennettuja teoksia. Muita teoksia poltetaan myös pitkin viikkoa.