Satavuotiasta Suomea juhlitaan ensi vuonna Designmuseossa niin kotimaisin kuin ulkomaisin näyttelyin. Keväällä yleisölle tarjotaan täysin uudistettu kokoelmanäyttely, sekä laaja suomalaisen nykymuotoilun katsaus. Kesällä tutustutaan tanskalaiseen muotoiluun ja syksyllä nähdään juuri avautuneen Lontoon Design Museumin tuottama näyttely kalifornialaisesta muotoilusta.
Päänäyttelyt vuonna 2017
Utopia nyt – Kertomus suomalaisesta muotoilusta 28.1.2017–
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Designmuseo avaa täysin uudistetun kokoelmanäyttelyn. Näyttely kertoo muotoilun olennaisesta roolista suomalaisen hyvinvointivaltion kehityksessä. Näyttely jakaantuu viiden eri teeman alle, ja muotoiluhistoriaa avataan elävinä tarinoina. Digitaaliset sovellukset mahdollistavat ennennäkemättömien aineistojen esittämisen ja moninkertaisen tietomäärän. Ne syventävät samalla näyttelykokemusta huomioiden museon eri käyttäjäryhmät turisteista koululaisryhmiin.
Enter and Encounter – Kutsu huomiseen 24.3.–24.9.2017
Designmuseon ja Teollisuustaiteen Liitto Ornamon yhteisnäyttely esittelee suomalaista nykymuotoilua designpääkaupunkivuoden 2012 jälkeiseltä ajalta. Optimistinen näyttely katsoo tulevaisuuteen. Miten muotoilu haastaa nykyhetken ja muokkaa tulevaisuutta? Näyttelyn teokset, projektit, hankkeet ja aloitteet vastaavat muutokseen tai muutostarpeisiin, luovat ilmiöitä, tarjoavat näkökulmia ja rakentavat pohjaa uusille asenteille ja toimintatavoille globaalissa kontekstissa. Näyttelyn nimi Enter and Encounter kutsuu kohtaamaan muotoilussa ja yhteiskunnassa esiintyvät muutokset ennakkoluulottomasti ja positiivisessa hengessä. Muotoilunäyttely syntyy kuuden hengen kuraattoritiimin voimin, johon kuuluvat Paula Bello, Katja Hagelstam, Juha Kronqvist, Heini Lehtinen, Ville Tikka ja Esa Vesmanen.
Kalifornia 10.11.2017–4.3.2018
Lontoon Design Museumin järjestämä California-kiertonäyttely esittelee Yhdysvaltojen länsirannikolla syntynyttä muotoilua ja alueen voimakasta vaikutusta globaaliin muotoilukulttuuriin. Kalifornian merkitys rikkaana maaperänä maailmaa mullistavien innovaatioiden syntymiselle perustuu yksilön sisäisen vapautumisen ja voimakkaan yhteisöllisyyden väliseen jännitteeseen. Ajallisesti näyttely kuljettaa läpi Kalifornia-modernismin, 60-luvun vaihtoehtoliikkeiden ja Piilaakson tech-kulttuurin. Näyttelyn kuratoi Design Museumin pääkuraattori Justin McGuirk.
Gallerianäyttelyt vuonna 2017
Pauliina Pöllänen
Half Full 27.1.–12.3.2017
100 esinettä Suomesta 24.3.–29.5.2017
Margrethe Odgaard 9.6.–27.8.2017
A Billion Scissors Sold – A Billion Stories Told
Fiskarsin sakset 50 v. 7.9.–29.10.2017
Kaj Franck -muotoilupalkinto 2017 10.11.2017–14.1.2018
Designmuseon yhteistyö- ja kiertonäyttelyt vuonna 2017
Viisi suomalaista museota juhlistaa Suomen itsenäisyyden merkkivuotta 2017 yhteisellä suurhankkeella Helsingin taidemuseo HAMissa 3.3.–30.7.2017. Modernia elämää! yhdistää uudella ja yllättävällä tavalla arkkitehtuuria, muotoilua, valokuvaa ja kuvataidetta. Samalla näyttely kertoo siitä, miten monimuotoinen modernismi vaikutti suomalaiseen yhteiskuntaan ja taiteisiin. Näyttely ammentaa viiden suomalaisen museon – HAM Helsingin taidemuseon, Designmuseon, Suomen valokuvataiteen museon, Arkkitehtuurimuseon ja Alvar Aalto -museon – kokoelmista ja tutkimustyöstä ja se on ainutlaatuinen yhteistyöhanke. Modernia elämää! on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa.
Designmuseossa vuonna 2016 nähty näyttely Eero Aarnio on esillä Nationalmuseum Designissa Kulturhuset Stadsteaternissa Tukholmassa 8.2.–23.4.2017.
Designmuseon kokoelmista koottu näyttely Marimekosta on esillä Tokiossa Japanissa joulukuun 2016 puolivälistä lähtien. Yhteistyössä japanilaisen Asahi Shimbunin kanssa tehty näyttely jatkaa Tokiosta vielä kolmeen muuhun kaupunkiin vuoden 2017 aikana.
Japania kiertää myös vuoden aikana toinen Designmuseon kokoelmista koottu näyttely Finnish Design Exhibition, jonka ovat kuratoineet japanilainen Curators Inc yhdessä Designmuseon kanssa. Näyttely esittelee suomalaisen muotoilun historian. Esillä on 172 esinettä 1900-luvun alusta 2000-luvullle. Mukana on muun muassa Louis Sparre, Alfred William Finch, Kaj Franck, Maija Isola, Vuokko Nurmesniemi, Timo Sarpaneva, Tapio Wirkkala, Ilmari Tapiovaara ja Oiva Toikka. Näyttely on esillä Fukuoka City Museumissa, Aichi Prefectural Museum of Artissa, Fukui City Museumissa, Fuchu Art Museumissa sekä Miyagi Museum of Artissa.
Designmuseon vuoden 2017 yhteistyökumppanit ovat A-lehdet, Iittala ja Suunnittelutoimisto Bond.
Kuvassa (ylh.) Ragamuf. Kuvaaja: Timo Junttila.