Esteettinen kokemus
Ismo Dance Company
Koreografia, konsepti ja ohjaus: Ismo-Pekka Heikinheimo
Tanssijat: Taru Aho, Tanja Illukka ja Meri Pajunpää
Musiikki: Moritz Cartheuser
Asut: Vuokko Nurmesniemi / Vuokko Oy
Designmuseon syksyn 2022 päänäyttelyssä Antti + Vuokko Nurmesniemi saatiin kokea keskiviikkona 23.11.2022 Ismo Dance Companyn tanssiteos Esteettinen kokemus, joka sai inspiraationsa Antti ja Vuokko Nurmesniemen taiteellisesta ajattelusta, arvoista ja heidän Designmuseossa esillä olevasta tuotannostaan. Teos esitettiin osana Helsingin kaupungin järjestämää 7 museon elämyskierros -tapahtumaa.
Ismo Dance Companyn tanssiteos pohjautui näyttelyn esineisiin, niiden muotoihin ja väreihin. Teoksen koreografia syntyi vapaan leikin tuloksena luottaen siihen, että tanssi voi tuoda esiin jotain uutta ja vielä näkymätöntä. Teos luotiin yhdessä tanssijoiden kanssa paikan päällä Designmuseossa 25 tunnin aikana nopean työskentelyn menetelmin. Tanssiteos toistui illan aikana useaan kertaan ja esitystä säesti livemuusikko. Koreografian kautta katsojille tarjottiin uusia näkökulmia Nurmesniemien maailmaan. Teoksen konseptista, ohjauksesta ja koreografiasta vastannut Ismo-Pekka Heikinheimo kertoo meille lisää teoksesta.
Teos luotiin yhdessä tanssijoiden kanssa paikan päällä Designmuseossa 25 tunnin aikana nopean työskentelyn menetelmin. Miten käytännössä lähditte työstämään teosta?
Tutustuin Antti ja Vuokko Nurmesniemen näyttelyyn heti sen avauduttua ja kävin siellä useamman kerran kehittelemässä liikkeellisiä ja tanssillisia ideoita. Ideat nousivat heidän Designmuseossa esillä olevasta tuotannostaan, valokuvista sekä heidän ateljeekotinsa pohjapiirustuksesta. Näyttelyssä saamani voimakas esteettinen kokemus alkoi muuttua mielessäni tanssiksi ja koreografiaksi. Tästä tilanteesta syntyi Ismo Dance Companylta näyttelyn yhteyteen tilatun uuden teoksen nimi Esteettinen kokemus. Suunnittelin etukäteen useita kohtauksia, joista kuusi valikoitui tanssittavaksi teokseen. Kaikilla kohtauksilla oli selkeät viittaukset esillä olevaan näyttelyyn. Koreografia pohjautui näyttelyn esineisiin ja tekstiileihin, niiden muotoihin, materiaalisuuteen ja värimaailmaan. Olimme myös perehtyneet näyttelyn teksteihin huolella, jotta tuntisimme mahdollisimman hyvin kontekstin, jossa esiinnymme.
Koreografian tekeminen yhdessä tanssijoiden kanssa oli nopeatempoista ja intensiivistä, mutta pystyimme säilyttämään mielen rauhallisuuden harjoitusajan erityisestä lyhyydestä huolimatta. Työmme sisälsi tutkimuksellisia elementtejä ja piirteitä – luovia taiteellisia prosesseja ja liike-eksploraatiota. Työprosessi syntyi tarpeesta edetä suunnittelemaani taiteellista visiota kohti. Halusin luoda intensiivisen kohtaamisen näyttelyn ja sen yleisön kanssa. Tehdessäni koreografiaa olen jatkuvasti monien mahdollisuuksien äärellä. Valintaa seuraa toinen. Työskentely ei silti välttämättä ole kronologista tai lineaarista. Teoksen luomisen edetessä informaatio kasautuu eksponentiaalisesti. Työtavat syntyvät luovalla tavalla, halusta ymmärtää ihmisen erilaisia toimintatapoja ja niiden yhteyttä maailmaan.
Tanssin visuaalisuus on samaa maata kuin kuvataiteessa tai muotoilussa, mutta sen erilainen materiaalisuus, reaaliaikainen kehollisuus ja hetkellisyys tekevät siitä katsojalle jännittävän ja aina ainutkertaisen tapahtuman. Koreografinen ajattelu näkyy lihallisessa muodossa. Jollakin tapaa on edettävä alkuideasta tai visiosta kohti loppupäätelmää eli yleisön kanssa jaettavaa kinesteettistä ja kehollista esitystä. Juuri kinesteettinen eläytyminen tekee mahdolliseksi toisen kehon liikkeen ymmärtämisen oman kehon kinesteettisen kartan avulla. Koreografian tekemisessä muutin kokemukseni näyttelystä ensin sanaksi. Ohjasin tanssijoita suusanallisesti mutta myös joitain liikeideoita kehollisesti havainnollistaen. Tämän jälkeen saatoin kaksi eri taidemuotoa, muotoilun ja tanssitaiteen, yhdeksi kokonaisvaltaiseksi tapahtumaksi, vaikka niiden yhteismitattomuus onkin ilmeinen. Niissä on tietysti nähtävissä vastaavuuksia ja mahdollisuuksia käännettävyyteen sekä muunnosten luomiseen. Hain tanssitaiteen ja muotoilun vuorovaikutussuhteiden kautta niiden yhdistämistä kokemukselliseksi, olemassa olevista ja uusista aineksista muodostuvaksi tapahtumaksi. Teoksen koreografia oli loppujen lopuksi yhdessä tanssijoiden kanssa läpikäydyn vapaan leikin, kokeilun ja monien valintojen tulos. Luotin siihen, että esteettinen kokemus on arvokasta itsessään.
Pystytkö kertomaan, miten näyttely konkreettisesti näkyy teoksessa?
Tanssiteoksen kuusi osaa esittelemällä voin nimetä joitain niistä konkreettisista asioista, jotka näyttelystä siirtyivät tanssiteokseemme. Jos esittelisin ne kaikki, tulisi tästä tekstistä valtavan pitkä.
Pyörre
Tanssiteoksen ensimmäinen kohtaus sai inspiraationsa upeasti visualisoidusta huoneesta, jossa Vuokko Nurmesniemen suunnittelema Pyörre-kuvio toistui eri vaatemalleissa. Ihastuin tähän mustavalkoiseen graafiseen painokuvioon. Sen viivat säkenöivät ulos keskustastaan ja tekivät pienen kiepin viivan lopussa. Musta tihentymä joko keräsi energiaa tai lähetti sitä. Painokuvio viittasi mielestäni myös luontoon, aaltoihin ja kapeisiin pitkiin taipuisiin oksiin sekä meren virtauksiin ja pyörteisiin. Nämä havainnot muunsimme tanssiksi. Samaa Pyörre-kangasta oli käytetty myös Antti Nurmesniemen suunnittelemassa lasikuitupohjaisessa Jättityynyssä, joita oli näyttelyssä yleisönkin istuttavissa. Niistä syntyi tanssijoiden käsittelyssä vinhoja lattiatasossa istuen pyöriviä alas ja ylös suuntaavia spiraaleja.
Valokuvat
Samassa huoneessa oli myös sarja Max Petreliuksen 60-luvulla ottamia valokuvia, joiden mallit eivät olleet ammattimalleja. Kuvissa esiintyvät naiset liikkuivat tanssinomaisesti hiukset hulmuten. Kuvien päällekkäisvalotuksen ansiosta kuviin oli saatu liikkeen tuntua. Opettelimme mallien asennot ja ilmeet pilkun tarkasti ulkoa ja teimme niistä tanssillisen catwalkin lisäämällä askelia ja pyörähdyksiä. Näistä kuvista saimme myös ideat tanssijoiden maskeerausta ja kampauksia varten.
Päällekäispainatus
Näyttelyssä oli esillä useita päällekkäispainatuksella toteutettuja kankaita. Niissä kahdella värillä saadaan aikaan kolmas väri. Kun kankaita painetaan käsin, värien levittämiseen käytetään fyysistä voimaa. Teoksemme kolme tanssijaa olivat pukeutuneet Vuokko Oy:n 70-luvun alun haalareihin. Ne olivat kolmea eri murrettua väriä, oranssi, lila ja harmaa. Teimme kohtauksen, jossa tanssijat kulkivat välillä toisiaan vasten osittain painautuen aina uusissa järjestyksissä ja kokoonpanoissa värejä sekoittaen. He muodostivat tilaan eri muotoisia jälkiä, ikään kuin kutoen näkymätöntä kangasta tai piirtäen uutta painokuviota.
Ateljeekodin pohjapiirros sekä väri- ja materiaalitanssi
Neljännessä kohtauksessa yksi tanssija tanssi esiintymistilan keskellä Antti Nurmesniemen suunnitteleman ateljeekodin pohjapiirustusta vapaasti tulkiten. Pohjapiirroksen seinien muodostama kartta antoi ideat tilalliseen liikkumiseen ja piirroksen yksityiskohdat tanssillisiin detaljeihin, jotka korostuivat erityisesti käsiliikkeissä. Liikkeitä syntyi myös kodin metallisesta ristikkoisesta kattorakenteesta. Samaan aikaan kaksi tanssijaa tanssivat vastakkaisilla sivuilla näytteille asetettujen ihmisen muotoisten metallitankojen ylle puettujen Vuokko Nurmesniemen asujen edessä. He tulkitsivat asujen värejä ja painokankaiden abstrakteja kuoseja sekä niiden materiaalisuutta. Asut oli lajiteltu näyttelyssä selkeisiin värivyöhykkeisiin, jotka muodostivat myös erillisiä syvennyksiä. Tanssija täytti tanssillaan tällaisen syvennyksen.
Raitatuolit
Antti Nurmesniemen suunnittelema raitatuoli ja lepotuoli pistivät heti silmään näyttelyyn saapuessani. Vuokko Nurmesniemen niihin suunnittelema kangas on riemukas ja raikas. Näissä nojatuoleissa on kiva istua, koska ne ovat pehmeitä mutta eivät upottavia. Ne ovat tukevia mutta suhteellisen keveitä. Ne kutsuivat keholliseen toimintaan. On kiinnostavaa, kuinka huonekalu muokkaa kehojamme ja me kehoillamme huonekalua. Halusin tuoda huonekalun muodot ja pehmeän pinnan esiin tietynlaisella hitaalla mutta painokkaalla liikkeen laadulla. Otimme myös raidat tanssillisen käsittelyyn. Syntyi elokuvamainen hidastettu fantasiakohtaus, oudon intensiivinen huonekaluesittely, jossa oli pidätettyä seksuaalisuutta.
Metrovaunut
Tämän jälkeen tuolit aseteltiin rivin sijaan jonoon. Muodostimme kuvitteellisen Antti Nurmesniemen ja Börje Rajalinin suunnitteleman Helsingin metrovaunun, jossa matkustajat vähitellen kiihtyvällä tempolla villiintyvät holtittomiksi.
Miten näyttelytila ja liike yhdistyvät teoksessa?
Tilallinen kokemuksellisuus kuuluu ihmisen arkipäivään, mutta usein se on tiedostamatonta. Tanssijat tuovat tilan esiin tiedostavalla suhteellaan siihen. Tilan voi saada liikkumaan ja muuntumaan tanssin avulla. Tilaa voi ottaa kehollisesti ja liikkeellisesti haltuun. Tilaa voi myös esimerkiksi jakaa, pilkkoa, energisoida, avata ja sulkea. Tilan voi saada soimaan, resonoimaan ja kaikumaan liikkeen avulla. Tilassa voi korostaa esimerkiksi sen lineaarisuutta, rakenteiden suoria linjoja, tilan läpi kulkevia diagonaaleja, vertikaalisuutta ja horisontaalisuutta. Liike voi tuoda niitä esiin, voimistaa tai häivyttää niitä. Tilaan voi tanssia pyörteitä, kaarteita ja kulmattomia orgaanisia muotoja. Liike voi saattaa katsojan kohdistamaan huomionsa tiettyyn kohtaan näyttelyssä, tilassa tai tanssijan kehossa. Se voi korostaa tunnepitoisesti tiettyä väriä tai pinnan muotoa. Liike voi ilmaista esimerkiksi pinnan tuntua, sileyttä, karheutta, liukkautta tai terävyyttä.
Mitä yhteistä on muotoilulla ja tanssilla?
Tanssin visuaalisuus ja muotosidonnaisuus ovat samaa maata kuin muotoilussa, mutta sen erilainen materiaalisuus, reaaliaikainen kehollisuus ja hetkellisyys tekevät siitä katsojalle jännittävän ja aina ainutkertaisen tapahtuman. Esineet ovat osa ympäristöä, jossa elämme. Esinekulttuuri on kiinteä osa arkipäiväämme. Näyttelyesineet olivat jo olemassa, kun yleisö saapui esitystilaan, ja jäivät sinne, kun yleisö poistui. Näyttelyn pystyi näkemään uudestaan. Tanssi tapahtuu silloin, kun tanssija tanssii. Hänen lopetettuaan sitä ei enää ole materiaalisena ja fyysisenä olomuotona. Koska tanssi tavoittaa katsojan kinesteettisen empatian, se jatkuu tanssin loputtuakin mielikuvina, assosiaatioina, jälkinä liikkeen graafisista piirroista ja tuntumana katsojan kehollisuudessa. Antti Nurmesniemi kirjoitti vuonna 1967 Kupla Rannalla -näyttelystä seuraavasti: “Se oli tapahtuma, johon ajauduimme halutessamme madaltaa taiteilijoiden, suunnittelijoiden ja yleisön välisiä raja-aitoja.” Tämä oli juuri sitä mitä itsekin halusin tehdä Designmuseon kanssa. Nyt aika oli vaihtunut vuoteen 2022.
Lue lisää Ismo-Pekka Heikinheimon ajatuksista taideteossidonnaisesta koreografiasta museokontekstissa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Kinesin julkaisusarjasta.
Siirry tästä linkistä Teatterikorkeakoulun Kinesin julkaisusarjan verkkosivuille
Kuvat: Sakari Viika
