Näyttely Intiimin kosketus esittelee yleisölle yli 40 suunnittelijaa ja brändiä. Museon verkkosarjassa tutustumme nyt kahteen suunnittelijaan, Ervin Latimeriin (s. 1988) ja Ville Pölhöön (s. 1996). Latimerin työn keskiössä ovat kysymykset valkoisuuden normista, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Pölhön suunnittelun lähtökohtana ovat pukeutumiseltaan tunnistettavat miesarkkityypit, erityisesti niin kutsuttu Castro-klooni.
Näyttelyssä esillä olevat Latimerin asut ammentavat homomiesten tee-se-itse drag-kulttuurista ja ristiinpukeutumisen historiasta. Dragille on ominaista sukupuolistereotypioiden parodiointi vaattein, meikein ja elein, sekä vapaus määritellä, millaisen sukupuolen tulkinnan hän vaatteillaan luo. Ristiinpukeutumisen historia näkyy siinä, että vaatteissa on elementtejä sekä miesten että naisten vaatteista: muun muassa kukkakuoseista ja mekoista sekä liituraitapuvuista. Latimer leikittelee sukupuolella ja haastaa käsitystä siitä, millaisia vaatteita miehet, naiset ja muut sukupuolet voivat käyttää. Mallisto ottaa kantaa myös kehostandardeihin: vaatteet kiinnitetään nauhoilla, jolloin vaate muotoutuu käyttäjän kehon mukaan.
Ville Pölhön kolmen asun kokonaisuus näyttelyssä on osa laajempaa Clone Gone -mallistoa, jonka lähtökohtana on homomiesten pukeutumisen merkittävä vaikutus länsimaiseen miesten muotiin. Malliston vaatteiden on tarkoitus purkaa historiallista ajatusta homomiesten pukeutumiskoodeista tarkkoina merkkijärjestelminä, joita vain toiset homomiehet osaavat lukea.
Pölhön suunnittelun lähtökohtana ovat pukeutumiseltaan tunnistettavat miesarkkityypit, erityisesti niin kutsuttu Castro-klooni. Klooni on slangisana, joka kuvaa 1970-luvun San Franciscon Castron alueen homomiesten tyyliä. Tyyli ammensi raavaan työväenluokkaisen miehen vaatekaapista: muun muassa farkuista, nahkatakeista ja flanellipaidoista. Vaatteellista taustatutkimusta Pölhö on tehnyt tutkimalla miesten vintage-vaatteita.
Ervin Latimer: Possibilities of potential selves, look 2, 2020.
Kertokaa hiukan itsestänne?
VP: Olen Ville Pölhö, 25-vuotias vaatesuunnittelun maisteriopiskelija Aalto-yliopistosta. Ennen maisteria olen ollut suunnittelemassa miestenvaatemallistoja Pariisissa ja Córdobassa, ja nyt palasin takaisin Pariisiin tänä syksynä. Helsingissä olen lisäksi toiminut Nimco Husseinin, Erika Hirsimäen ja Amanda Ripatin perustaman taide- ja designjulkaisu ANTE Nouveau Magazinen co-editorina.
EL: Olen Ervin Latimer, vaatesuunnittelija ja vapaa kirjoittaja. Tällä hetkellä luotsaan omaa ready-to-wear brändiäni, Latimmieria.
Mikä teitä inspiroi?
EL: Minua inspiroi se, miten vaatteella käydään keskustelua ja miten vaatteella tulkitaan merkityksiä. Luovassa työssäni teen näitä tulkintoja yleensä normikriittisestä näkökulmasta. Keskiössä ovat useimmiten maskuliinisuuteen, ruskeuteen tai queer-aiheisiin liittyvät kysymykset tai niiden risteämiskohdat.
VP: Minua voi inspiroida lähes mikä tahansa. Suunnittelijana inspiroidun varmimmin suurten kuva- ja vaatemäärien katselusta, sekä taiteesta ja elokuvista. Koulutyöni liittyivät usein aiheisiin, joita kulutan itse tavalla tai toisella. Esimerkiksi maisterintyöni kommentoi tapoja, joilla mies- ja homoidentiteettiä on tuotettu merkkien ja kehon kautta länsimaisen miestenvaatetuksen kuvastoissa.
Kumpikin teistä käsittelee töissään vaatteen suhdetta kehoon. Ervin suunnittelet vaatteet mukautumaan monenlaisiin kehoihin ja Ville hyödyntämällä vaatteen kantajan kehon jättämiä jälkiä ja vääristymiä suunnittelussa. Miten tällaiset lähtökohdat muuttavat suunnitteluprosessia?
EL: Vaatesuunnittelua opetetaan traditionaalisesti tietynlaisten normien mukaiselle keholle, joka nähdään universaalisti viehättävänä, haluttavana ja kauniina. Pyrkimällä suunnittelemaan vaatteita jotka mukautuvat käyttäjän kehoon, yritän haastaa omaa käsitystäni siitä millaisille kehoille “muoti kuuluu”, niin koon, mutta myös sukupuolen ilmaisun näkökulmasta. Suunnitteluprosessi peilautuu, ja katsoo toiseen suuntaan: sen sijaan että vaate sanelee millaiselle keholle se kuuluu, keho sanelee miten vaate sen päälle mukautuu.
VP: Käytin maisterintyötä tehdessäni keskenään eri kokoisia sovitusmalleja, mikä toi uuden ulottuvuuden suunnitteluprosessiini. Vaatteiden muunneltavan ja epäkonventionaalisen istuvuuden säätäminen teki työskentelystä kiinnostavaa ja haastavaa! Keskityin tässä työssä eri asioihin, kuin suunnittelijana tähän mennessä. Objektiivina oli jossain määrin vapautua kaupallisen muodin paineista omaksumalla leikkisän ja tutkivan otteen ja tehdä vaatteilla näkyväksi koomisia tai viiltäviäkin näkökulmia pukeutumiseen ja jälkipostmoderniin aikaan.
Näin ollen työ ja sen tyylivalinnat ovat melko henkilökohtaisesti motivoituneita. Työstin useita yksinkertaisia ideoita, jotka liittyvät vaatteen mittasuhteiden ja istuvuuden muokkaamiseen. Mallistossa on mm. villaiset business-housut, joiden toista lahjetta on venytetty metrikaupalla ja jonka lopuksi leikkasin prässin kohdalta halki, jotta ne voi pukea kuin sarongin. Housujen parina on epäsymmetrinen, kaksirivinen puvuntakki, jonka helmaa ei saa suoraksi sen sisuksia kiskovan kuminauharakennelman takia.
Ville Pölhö: Clone Gone, look 1, 2021.
Tekeekö vaate kantajan vai kantaja vaatteen?
VP: Riippuu vaatteesta ja siitä, miten sitä kannetaan!
EL: Itse koen vaatteen olevan identiteetin rakennuspalikka, tietoisesti tai tiedostamatta. Vaatteet ovat elottomia kappaleita, mutta olemme silti pakanneet ne täyteen viestejä, ajatuksia ja oletuksia. Tuo on miestenvaate, tämä naistenvaate, tuo on seksikästä, tämä lapsellista ja niin edelleen. Vaate voi itsessään olla teos ilman kantajaa, mutta se on kuitenkin mielestäni täysin riippuvainen kantajasta, hänen kehostaan, hänen liikkeistään ja hänen olemuksestaan. Vaattella voidaan rakentaa kantajaa, mutta vaate tarvitsee aina kantajan. Ehkä kantaja kuitenkin silloin tekee vaatteen?
Ervin – ammennat asuihisi inspiraatiota dragin historiasta ja Ville inspiroiduit 70-luvun homomiesten muodista. Minkä lähivuosien trendin näette vaikuttajana vuoden 2050 nuorille vaatesuunnittelijoille?
VP: Suunnittelutrendit kiertävät muotikoulussa niin nopeasti, että tähän on hankala vastata. Ehkä ennen kaikkea toivon nuorille suunnittelijoille jatkossakin tilaisuuksia päästä ammattilaisten luo työelämään oppimaan ja vaikuttumaan. Se on ainakin itselleni ollut opinnoissani kaikkein tärkeintä. Kestävä ja laadukas muotisuunnittelu riippuu myös presentoinnista, kommunikaatiosta ja tuotantoprosessien hallinnasta.
EL: Muoti on tietysti syklistä ja vaikka kuinka tavoittelemme ajattomuutta, ovat designimme aina aikansa peilejä. En lähesty itse suunnittelua trendien tai niiden luomisen tai niihin vastaamisen näkökulmasta. Toivon, että vuonna 2050 nykyinen kaksijakoinen suhtautumisemme vaatteisiin olisi mennyttä ja keskittyisimme kehoon, emmekä sukupuoleen. Luotan myös siihen, että tavat luoda muotia kestävämmin ovat vielä parempia kuin nyt. Muutos lähtee nuorista sukupolvista, joten toivon että muoti on myös tässä vaiheessa tapa keskustella, kapinoida ja laventaa käsityksiä.
Millainen on oma suhteenne pukeutumiseen?
VP: Vaatteet ovat elämässäni niin kokonaisvaltaisesti läsnä, että suhteeni niihin on pakkomielteinen. Pukeudun kai yleensä aika käytännöllisesti, mutta omistan monenlaisia vaatteita ja hankin niitä myös tutkittavaksi.
EL: Pukeudun mielialan mukaan. Panostan kykyni mukaan vaatteisiin ja erityisesti suunnittelijoihin joita arvostan. En kuitenkaan ensisijaisesti nauti niinkään oman tyylini esittelystä muille, vaan ennemminkin siitä mitä vaatteeni merkitsevät minulle.
Mitä teillä on juuri nyt työn alla?
VP: Palasin tänä syksynä Pariisiin ja työskentelen täkäläisessä muotitalossa miesten ready-to-wear -malliston parissa. Tarkoituksena on jatkaa tähän suuntaan.
EL: Viimeistelen tiimini kanssa parhaillaan brändini debyyttimallistoa, joka lanseerataan Pitti Uomo miestenvaatemessuilla Italiassa tammikuussa [2022]. Olen onnekas, sillä tulevan vuoden aikana lanseerataan myös muita yhteistyöprojekteja, joiden parissa olen tehnyt töitä jo pitkään.
Ervin Latimerin ja Ville Pölhön työt ovat esillä Intiimin kosketus -näyttelyssä Designmuseossa 13.3.2022 saakka.
Haastattelu: Elias Broms
Teksti: Elias Broms & Piia Lehtinen, pohjana näyttelytekstit.
Yläkuva: Paavo Lehtonen
Julkaistu: 17.12.2021
