Designmuseo on saanut kokoelmiinsa lahjoituksen tekstiili- ja ympäristötaiteilija Kaarina Kellomäeltä hänen tuotannostaan. Kellomäki valmistui tekstiilitaitelijaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1965 ja aloitti työuransa Marimekossa, jonne hän suunnitteli useita painokangaskuoseja ja joista osa on edelleen uustuotannossa. Freelancerina hän suunnitteli painokankaita useille koti- ja ulkomaisille tekstiilitehtaille kuten E. Heleniukselle ja Finlaysonille. Suunnittelun rinnalla Kellomäki aloitti opettamisen Taideteollisessa korkeakoulussa ja vuonna 1988 hänet nimitettiin painokangassuunnittelun lehtoriksi.
Suunnittelun ja opettamisen rinnalla Kellomäki on ollut kansainvälisesti osallistuva taiteilija. Hänen taiteellinen ilmaisunsa on kehittynyt perinteisen tekstiilitaiteen muodoista ympäristötaiteen suuntaan ottamaan kantaa ympäristön tilaan ja vastuuttomaan roskaamiseen. Kellomäki on tehnyt 1980-luvusta lähtien kantaa ottavia teoksia, jotka ovat nyt entistä ajankohtaisempia. Tämä on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta ja avannut ovia arvostettuihin näyttelyihin.
Kellomäki lahjoitti aineiston Designmuseolle kolmessa osassa vuosien 2016–2021 aikana ja se sisältää 77 kappaletta taide- ja käyttötekstiilejä, neljä ympäristötaideteosta sekä noin kahdeksan hyllymetriä arkistomateriaalia: luonnoksia, kirjeenvaihtoa, asiakirjoja ja valokuvia. Kellomäen Marimekolle suunnittelemista painokankaista tehtyjä vaatteita löytyy jo ennestään Designmuseon Marimekon kokoelmasta.
Kaarina Kellomäki kertoo meille lisää tuotantonsa kokoamistyöstä sekä ajatuksistaan lahjoittamisen taustalla.
Milloin sait ajatuksen, että haluat lahjoittaa tuotantosi ja arkistosi Designmuseolle?
Minulla oli jo jonkin aikaa itänyt ajatus luovuttaa tuotantoani Designmuseolle. Tuotantooni kuuluvia designtuotteita ja taideteoksia luovutin ensimmäisen kerran vuonna 2016 ja muutamia teoksia hieman myöhemmin. Ajatus arkiston luovuttamisesta syntyi vuonna 2020.
Kaarina Kellomäen suunnittelema kangas Marimekolle nimeltä linssi, 1996, asun on suunnitellut Annika Rimala.
Miksi halusit lahjoittaa sen Designmuseolle?
Designmuseo tuntui läheisimmältä, olihan design ja sen opettaminen tärkeä osa työuraani tekstiili- ja ympäristötaiteen lisäksi. Koen Designmuseon arvostavan myös suunnittelijoiden taiteellista työtä, mikä oli minulle tärkeää.
Kun ajattelen omaa radikaaliuttani taiteen suhteen, nousee sieltä esiin ympäristö. Taiteeni on kantaaottavaa. Käytän kierrätysmateriaaleja eivätkä teokset rasita luontoa. Teoksiani ei myydä, ne häviävät. Oikeastaan muutamaa Designmuseon kokoelmissa olevaa poikkeusta lukuun ottamatta, ympäristötaideteoksistani ei ole muuta kuin kuvia jäljellä.
Minkälaisia toimenpiteitä tuotannon ja arkiston luovuttaminen vaativat sinulta itseltäsi?
Marimekolle ja E. Helenius Oy:lle suunnittelemiani painokankaita ja niistä valmistettuja tuotteita oli kertynyt vuosien kuluessa ja niistä oli helppo valita kokoelma, joita ehdottaa Designmuseolle.
Arkisto oli työläämpi juttu. Olin lajitellut ja järjestänyt arkistokoteloihin papereitani, valokuvia sekä muita materiaalia jo jäädessäni eläkkeelle Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2005. Paljon oli kuitenkin järjestämättä ja kokonaisuus oli kakkosasuntoni studiotilassa Virroilla. Kun koronapandemia tuli, mieheni ja minä aloimme viettämään aikaamme pääasiassa Virroilla. Vaikka en sanoisi, että oli tekemisen puutetta, niin syntyi innostus käydä järjestämättömien laatikoiden ja kansioiden kimppuun. Jonkinlainen kimmoke oli myös ruotsalaisen toimittajan Maria Jernkvistin haastatteluvierailu alkuvuodesta 2020, jonka pohjalta hän kirjoitti artikkelin ruotsalaiseen Scandinavian Retro -lehden numeroon 3/2021. Mieheni Heikki Kellomäki avusti skannaamalla ennen digikamera-aikaa ottamiani diakuvia, taulukoimalla 20-vuotisen freelancer-aikani asiakassuhteet sekä laatimalla koko arkistosta luettelon. Syksyllä 2021 urakka oli valmis ja Designmuseon auto nouti kotelot ja laatikot.
Kaarina Kellomäen Virkkaan öisin -teos,1988, on valmistettu virkkaamalla muovista pakkausvaijeria.
Koitko hankalaksi luopua joistain asioista?
Ei ollut vaikea luopua aineistosta, oikeastaan se oli helpotus. Käsitykseni mukaan aineistossa on yleisesti kiinnostavaa materiaalia ja on siten säilyttämisen arvoista. On hyvä tietää, että aineisto on nyt hyvissä käsissä.
Julkaisit keväällä 2022 muistelmateoksen nimeltä Ahkera ja aikaansaapa. Miten arkiston lahjoitus Designmuseolle ja muistelmateoksen kirjoittaminen kietoutuivat toisiinsa?
Muistelmateos oli suora sivutuote arkiston järjestämisestä. Vanhat dokumentit ja valokuvat herättivät muistoja. Syntyi tarve laittaa niitä paperille. Kun arkisto ja kirja syntyivät tällä tavoin rinnakkain, kirjaan tuli myös viittauksia arkistoon. Näin kirja toimii osin myös johdatuksena arkistooni. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että sain valaistua freelancer-painokangassuunnittelijoiden työtä 1960-luvulta 1980-luvulle. Tästä ammattikunnasta ei ole paljon kirjoitettu. Arkiston järjestäminen kirjoittamisen rinnalla auttoi myös tarkistamaan faktat kansainvälisistä näyttelyistä, joihin sain osallistua. Taiteellinen työni tuki aina sekä suunnittelijan että opettajan työtäni.
Kaarina Kellomäki tuotantonsa arkistomateriaalien parissa.
