Lisätyn todellisuuden hiekkalaatikon avulla lapset voivat tutkia maailmaa ja teknologiaa uudella tavalla.
Hiekkalaatikko on esillä Designmuseon California –näyttelyssä, Helsingissä 10.11. 2017 – 4.3. 2018.
Museossa esillä oleva lisätyn todellisuuden (AR) hiekkalaatikko on nimeltään +Andscape. Se on toteutettu yhteistyössä Helsingin kaupungin Oivalluksia varhaiskasvatukseen! -hankkeen ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kanssa.
– Tällä voi tehdä isoja sateenkaaripöyrylöitä, hihkuu Stella Leinonen Botero, joka on juuri päässyt upottamaan kätensä hiekkalaatikon uumeniin.
Suomalainen versio AR-hiekkalaatikosta perustuu Kaliforniassa kehitettyyn avoimeen lähdekoodiin. Aalto-yliopistossa rakennettu versio poikkeaa alkuperäisestä sekä teknologiansa että käyttötarkoituksensa vuoksi.
Suomalainen lisätyn todellisuuden hiekkalaatikko on nimittäin suunniteltu aikuisten sijaan pienille lapsille. Käyttötarkoituksensa vuoksi alkuperäiset maanläheisemmät värit on korvattu sateenkaaren väreillä ja hiekkalaatikkoon on lisätty äänimaisema.
Hiekkaa muovailemalla lapsi pääsee vaikuttamaan sekä väreihin että ääneen: maalaamaan hiekalla ja rakentamaan äänimaisemia.
– Haluamme tällä projektilla ohjata lapsia tutkimaan teknologiaa. Hiekan avulla lapset saavat kehollisen kosketuksen tietokoneeseen muutenkin kuin vain naputtamasta tai pyyhkäisemällä, kertoo projektin konseptia kehittämässä ollut Jaana Brinck.
Testiryhmässä mukana olleen Tuuli Toivasen mielestä hiekkalaatikko on hauska leikkipaikka.
– Parasta on hiekka, kun sillä voi maalata ja samalla tehdä vaikka torneja, Tuuli Toivanen toteaa.
Tuuli Toivanen ja Stella Leinonen-Botero tutustuvat AR-hiekkalaatikon ihmeisiin.
Hiekkalaatikko on osa Oivalluksia varhaiskasvatukseen! -hanketta: sen avulla tutkitaan lisätyn todellisuuden mahdollisuuksia toteuttaa uudenlaisia pedagogisia ympäristöjä. Designmuseoon kutsutaan näyttelyn aikana erityisesti varhaiskasvatuksen ryhmiä moniaistiselle kierrokselle näyttelyyn. Tule ja koe leikin, värien ja valon käsin kosketeltava lumo!
Voit lukea lisätyn todellisuuden hiekkalaatikosta lisää täältä!
+Andscape installaatio on toteutettu yhteistyössä Helsingin kaupungin Oivalluksia varhaiskasvatukseen! –hankkeen ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kanssa. Konsepti Jaana Brinck & Teemu Leinonen; Toteutus Niklas Pöllönen & Jason Selvarajan, Labbers Oy. Kiitokset osallistavan suunnittelun työpajoihin osallistuneille lapsille ja kasvattajille.
Alkuperäinen lisätyn todellisuuden hiekkalaatikko on kehitetty Kalifornian yliopistossa (UC Davis 2015, W.M. Keck Center for Active Visualization in the Earth Sciences, KeckCAVES, http://www.keckcaves.org). Kehittämistyö on saanut tukea Kansalliselta tiedesäätiöltä (Grant No. DRL 1114663).