10.3.2020
Maaperään materiaaleja ja saastumista tutkiva Soil Matters -näyttely on valittu tämän vuoden Design Club Open Call -haun voittajaksi ja se avautuu Helsinki Design Weekille 4.9.2020. Voittajanäyttely valittiin yli 50 saapuneen hakemuksen joukosta. Kansainväliseen hakuun saatiin ehdotuksia Suomen lisäksi 14 maasta, kuten Hollannista, Saksasta ja Italiasta.
Haun teemana oli materiaali. Voittajaksi valittu Soil Matters -näyttely tutkii maan materiaalisuutta ja sen yhteen kietoutumista ihmisen toiminnan kanssa. Näyttelyssä nostetaan esiin, miten muun muassa lasi- ja posliiniteollisuus sekä uudet teknologiat jättävät jälkensä maankuoreen. Aihe on tärkeä myös muotoilun näkökulmasta, sillä muotoiluala ohjaa vahvasti kulutustottumuksia ja vaikuttaa siten osaltaan maaperän saastumiseen.
Soil Matters esittelee useita kokeellisia muotoiluprojekteja, joissa muotoilijat, taidekäsityöläiset ja taiteilijat tutkivat maan ja ihmisen suhdetta. Näyttelyn ydintyöryhmän muodostavat Aalto-yliopiston taiteilija-tutkija Riikka Latva-Somppi sekä Aallon Muotoilun laitoksen professori ja keramiikkataiteilija Maarit Mäkelä.
Näyttelyn tekijät huomauttavat, että maan arvoa on perinteisesti ajateltu lähinnä sen tuottavuuden kautta. Maasta saatavaa materiaalia, sen mineraaleja ja raskasmetalleja hyödynnetään kaikessa kulutustavarassa keramiikka-astioista digitaalisiin verkostoihin. Soil Matters -näyttelyn avulla Latva-Somppi ja Mäkelä haluavat tuoda hyötymis-ajattelun rinnalle myös muita näkökulmia.
– Maa ei ole staattista materiaalia, vaan se muuttuu jatkuvasti ihmisen toiminnan myötä. Materiaalien louhiminen teollisuuden käyttöön sekä saasteet, kuten rakennusjäte, teollisuuden saasteet ja kotitalouksien jätteet muokkaavat maankuoren rakennetta pysyvästi, Latva-Somppi toteaa.
Soil Matters -näyttely Designmuseon Galleriassa 4.9.–10.1.2021
Näyttelyn yhteistyökumppaneina Suomen Ympäristökeskus SYKE ja sen pilaantuneen maan asiantuntijat Outi Pyy ja Jussi Reinikainen sekä Saastamoisen säätiö.
Kuva: Tsuyu Chen
Teksti: Minni Soverila