Designmuseon Gallerianäyttelyssä Mitä jos? Toisenlaisia tulevaisuuksia (9.9.2022–12.3.2023) nähdään seitsemän luovan alan tekijän tulkinta toisenlaisista tulevaisuuksista. Näyttelyn tilausteokset toimivat lähtöpisteinä erilaisten maailmojen kuvittelulle ja olemassa olevien oletusten haastamiselle. Graafinen suunnittelija ja taitelija Kiia Beilinson käsittelee teoksessaan luonnossa-teemaa ja nyt hän kertoo meille lisää teoksen työskentelyprosessista.
Kiia Beilinson, 2022
Luonnossa
Tekstiili- ja ääni-installaatio
Kierrätysmateriaalit, äänentoistolaitteisto, käsityö, äänityöskentely
Runonlausujat ja -kirjoittajat:
Luola: Michelle Siriya Orenius
Öljy: Teo Ala-Ruona
Sammal: Kihwa-Endale
Ääni, äänitys: Sophia Mitiku
Esilukija (Öljy): Milka Luhtaniemi
Äänitys (Öljy): Maja Li Härdelin
Kesto: 15 min
Lue teokseen kuuluva runo Luola suomeksi tästä linkistä
Lue teokseen kuuluva runo Öljy englanniksi tästä linkistä
Lue teokseen kuuluva runo Sammal englanniksi tästä linkistä
Miten päädyit käsittelemään teoksessasi lajienvälistä kommunikaatiota?
Olen ammatiltani graafinen suunnittelija, joten (visuaalinen) viestintä on minulle työni kautta läheinen aihe. Olen kuluneen vuoden aikana pohtinut erilaisia suhdemuotoja ja kommunikaation tapoja läheisissä ihmis- ja eläinsuhteissani. Etenkin oma rescue-koirani Neris on kouluttanut minua viime vuosina peilaamaan maailmaa myös hänen näkövinkkelistään.
Lähdin tietoisesti visioimaan toiveikasta tulevaisuusskenaariota, jossa olisimme ihmiskuntana täpärästi selvinneet oman toimintamme aiheuttamista kriiseistä ja lajin sisäisistä konflikteista muiden lajien ansiosta. Tässä skenaariossa olisi tapahtunut jonkinlainen nöyrtyminen tai egokuolema, jossa ihminen ymmärtäisi itsensä osana luontoa ja alisteisena sille. Ajattelin maailmaa, jossa ihminen ei enää mieltäisi itseään muita elämänmuotoja tärkeämpänä, älykkäämpänä tai ylevämpänä. Pohdin, että kenties sellainen vaatisi syvempää ymmärrystä ja uudenlaista kohtaamista, joka ei tapahtuisi vain ihmisen intresseistä ja näkökulmasta käsin. Visioin aluksi mitä voisi olla monilajinen media, jossa ajankohtaisiin aiheisiin liittyen voisi kuulla suon näkökulman, lukea liito-oravan pakinan tai muuta ihmeellistä, muun kertomaa. Tai millainen olisi vaikkapa yliopisto, jonka opettajat ja tiedon korkeimmat auktoriteetit eivät olisi omaa lajiamme? Mitä jos mikrofoni ja toimijuus ei olisi aina ensisijaisesti meillä ihmisillä?
Tästä lähdin kehittelemään näyttelyn puitteissa toteutettavaa versiota. Konseptini kuvitteellisesta evoluutioprosessista, jossa kaikilla lajeilla ja organismeilla olisi kyky kytkeytyä osaksi sienirihmaston muodostamaa lajienvälistä viestintäverkostoa perustuu tieteellisiin löydöksiin, joissa on havaittu ainakin metsän puuston ja sienten kommunikoivan keskenään vastaavanlaisen rihmaston välityksellä. Teoksessa ollaan skenaariossa, jossa toistaiseksi harvat ihmisyksilöt harjoittavat toislajista tulkkausta, jossa öljyn, sammalen ja luolan kommunikaatiota on käännetty ihmiskielille runomuotoon. Teos on ääni-installaatio, jossa äänitaiteilijana toimii Sophia Mitiku ja tulkkien rooleissa, runoilijoina ja runonlausujina, kuullaan runoilija-kuvataiteilija Kihwa-Endale, dramaturgi-kirjoittaja Michelle Orenius ja esitystaiteilija Teo Ala-Ruona.
Teit teoksen yhdessä työryhmän kanssa, kerro lisää teidän työskentelyprosessistanne.
Minulle on ominaista työskennellä osana työryhmiä ja olen kiinnostunut kollektiivisista työskentelymenetelmistä. Usein yhteistyössä voi päästää irti kontrollista ja nähdä lopputuloksen, joka on yleensä jotain suurempaa ja yllättävämpää kuin yksilöiden panos. Halusin tuoda mukanani Designmuseoon taiteilijoita, joita itse ihailen ja kunnioitan ja joiden töihin ei ehkä muuten muotoilumaailmassa törmäisi. Lisäksi tarvitsin yksinkertaisesti apua! Kaikki mukaan kutsutuista “tulkeista” ovat työskennelleet muunlajisuuden kanssa myös omissa praktiikoissaan. Mielestäni yhteistyössä on tärkeintä keskinäinen luottamus, välittäminen ja avoin kommunikaatio, jotta yksilölliselle luovuudelle ja konfliktien kohtaamiselle jää tilaa myös ryhmässä.
Käytännössä vastasin itse installaation rakentamisesta sekä toimin koollekutsujana ja ohjaajana. Avasin mukaan kutsumilleni taiteilijoille konseptin, budjetin, työskentelyn ehdot ja aikataulut parhaani mukaan sekä annoin taiteilijoille raamit, joiden sisällä heistä kukin voisi toteuttaa osuutensa vapaasti. He kirjoittivat runot ja tulkitsivat ne itse nauhalle. Tämän jälkeen Sophia Mitiku teki studiossa taikojaan dialogissa kanssani. Lopullisessa installaatiossa on viisi äänilähdettä, joista kaksi toistaa runoja ja kolme muuta äänilähdettä toistavat äänimaisemaa installaation osien sisältä.
Mitä tarkoitat eri lajienvälisellä yhdenvertaisuudella, mitä se sinulle merkitsee?
Yhdenvertaisuuden teemat ovat minulle tärkeitä, ja tuntuu, että ihan lajimme sisälläkin tässä riittää töitä tehtäväksi. Näillä sorron mekanismeilla, lajin sisäinen ja toislajinen, on kuitenkin vahva yhteys toisiinsa. Aika tavallinen ajatuskehä on, että sortaakseen toisia ihmisiä, nämä tulee “dehumanisoida”, siis ajatella ihmisryhmä ei-ihmisinä ja rinnastaa heidät johonkin alempiarvoiseen, yleensä muihin eläimiin. Olemme niin tottuneet näkemään muut eläimet itseämme alempiarvoisina, yleensä joko hyödykkeenä tai uhkana, että emme pidä heidän elämiään itseisarvoisina emmekä näe heidän rooliaan osana ekosysteemiä ja sitä kaikkea, joka kannattelee myös oman lajimme elämää.
Mielestäni olisi hyödyllistä ottaa oppia kulttuureista nykyisen teollisen ja kolonialistiseen sortoon perustuvan hyperkapitalismin ulkopuolella. Erilaiset alkuperäiskansat ympäri maailman ja ihan paikallisyhteisöt täällä Suomessakin ovat vuosituhansien ajan eläneet kulttuureissa, joissa ympäristöä kunnioitetaan, siitä huolehditaan ja sen kanssa eletään yhteisvaikutuksessa. Ei vaan oteta, vaan myös annetaan takaisin. Tämän tasapainon palauttaminen on nykyisen globaalin ympäristökriisin keskeisin haaste, eikä siinä ole varaa epäonnistua. Siksi “tämä on elintärkeää”, kuten teostekstissä ilmaistaan.
Miten se voisi toteutua käytännön tasolla tulevaisuudessa verrattuna nykyhetkeen?
Mielestäni talousjärjestelmän tulee muuttua sellaiseksi, jossa arvoa mitataan muillakin mittareilla, kuin mahdollisimman nopeana rahan kasaantumisena osakkeenomistajille. Toivon uudelleen arvottamista uudistavan ja hoivatyön prosesseille, hidastamista, hyvinvointia ja keskinäistä välittämistä. Kenties parempaa yhteisöjen tunnustamista eri skaaloissa, ei vain keinotekoisiin rajoihin perustuen, sekä itsemäärittelyoikeuksien toteutumista sorretuille ryhmille, kuten saamelaisille ja sukupuolivähemmistöille. Toivon eläinoikeuksien, metsien ja muiden “luonnonvarojen” oikeuksien parempaa turvaamista. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että kaikkien tulisi ryhtyä vaikkapa vegaaneiksi tai että puuta ei saisi enää hyödyntää missään. Ennemminkin kohtuullistamisen kulttuuria, jossa otetaan vain se, mitä todella tarvitaan ja annetaan samalla mitalla myös takaisin, eli hoivataan ympäristöämme, jotta myös tulevaisuudessa ympäristömme voi asuttaa, elättää ja hoivata meitä.
Miten tulevaisuuden kuvittelu on läsnä työssäsi graafisena suunnittelijana ja taiteilijana?
Graafinen suunnittelu ja taiteen tekeminen, tai siis sen suunnittelun ja taiteen tekemisen lopputulos, on usein julkista työtä. Siksi on hyvä pitää mielessä, että kaikki, mitä tekee jää ainakin hetkeksi elämään visuaaliseen kulttuuriympäristöön ja vaikuttaa siihen. Joissain töissä tämä on enemmän pinnalla kuin toisissa, mutta esimerkiksi representaation kysymykset ovat aina läsnä: miten esitän aiheeni ja millaisia tulkintoja se saattaa sisältää? Miten paremman saavutettavuuden kysymyksiä käsitellään? Kenen näkökulma huomioidaan ja kenen näkökulma jätetään huomiotta? Kenellä/ millä on tilaa ja kenellä/ millä ei ole? Mikä on tärkeää?
Mielestäni jokaisessa ammatissa on hyvä miettiä, millaista maailmaa haluaa olla rakentamassa ja miten omalla toiminnalla tai työllä voi edistää näiden arvojen toteutumista. Lisäksi tärkeä työkalu on pitää korvat höröllä, pyrkiä ymmärtämään ja olla valmis oppimaan muilta läpi elämän!
Kuva: Teoskuva näyttelystä, kuvaajana Paavo Lehtonen.
