5.4.-29.9.2019
Designmuseon kevään päänäyttely Secret Universe – Maailmojen salat esittelee muotoilustudio COMPANYn Aamu Songin ja Johan Olinin tuotantoa yli kymmenen viime vuoden ajalta. Heidän suunnitteluansa nähdään ensi kertaa tässä laajuudessa.
Muotoilijat Song ja Olin työskentelevät kuin tutkimusmatkailijat. He etsivät perinteisiä käsityömenetelmiä ja valmistustaitoja eri puolilta maailmaa ja pohtivat tapoja tuoda ne osaksi tämän päivän esinekulttuuria ja yhteiskunnallista keskustelua. Kaikki alkoi vuonna 2007, kun muotoilijat selvittivät, mitä esineitä Suomessa yhä valmistetaan. Yhdessä paikallisten käsityömestareiden kanssa suunnittelijat loivat sarjan esineitä, jotka nimettiin Suomen Saloiksi. Myöhemmin työskentely valmistussalaisuuksien parissa jatkui Koreassa, Belgiassa, Virossa, Venäjällä, Japanissa, Yhdysvalloissa ja viimeisimpänä Meksikossa.
Näyttely Maailmojen Salat kokoaa ensi kertaa yhteen kaikki Songin ja Olinin tutkimusmatkat vuosilta 2007–2019. Näyttely syventyy muotoilijoiden poikkeukselliseen työskentelyprosessiin, joka on yhdistelmä antropologiaa, folkloristiikkaa ja mystiikkaa. Teoksissa korealaistaustaisen Songin ja suomalaisen Olinin omaperäinen maailma ja mestareiden kädentaidot sulautuvat yhteen. Vuosien varrella he ovat luoneet laajan kokoelman huonekaluja, vaatteita, asusteita ja taide-esineitä, jotka edustavat monipuolista materiaaliosaamista ja valmistustapojen kirjoa.
Maailmojen Salat -näyttely herättää meidät pohtimaan omia kulutustottumuksiamme. Miten ja missä ympärillämme olevia esineitä valmistetaan? Kuka ne on tehnyt? Entä kuinka voimme suojella käsityömenetelmiä ja valmistustaitoja, jotka ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon?
Song ja Olin käsittelevät tuotannon, valmistuksen ja esineiden globaalin liikkumisen kytköksiä koskettavalla ja inhimillisellä tavalla, älykkään huumorin ja tarinankerronnan keinoin.
Näyttelyn kuratoinnista vastaa näyttelyintendentti Suvi Saloniemi ja sen arkkitehtuurista Linda Bergroth.
Näyttelyjulkaisussa COMPANYn työskentelyä pohtivat muun muassa kulttuurijournalisti Catherine Hickley sekä kuraattori Carlos Mínguez-Carrasco ArkDesista Ruotsista. Julkaisun taittaa muotoilija Nene Tsuboi. Julkaisu ilmestyy toukokuun 17. päivä.
Kiitokset: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen Keskustoimikunta, Svenska Kulturfonden, Suomen Japanin instituutti, Suomen Pietarin instituutti ja Frame Art Fund.